Vuoden 2010 Taito-palkinto pietarsaarelaiselle Noolan Oy:lle
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry jakaa joka toinen vuosi valtakunnallisen Taito-palkinnon, joka on alan merkittävin käsityöyrittäjyyden tunnustuspalkinto. Palkinnon suuruus on 6000 euroa.
Vuoden 2010 Taito-palkinto jaetaan 14.4.2010 ja sen saa pietarsaarelainen vaatetusalan yritys Noolan Oy. Palkitsemisesityksen teki Keski-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry. Palkinnon lahjoittaa Tapiola-ryhmä.
Tuoteperhe ja lifestylekokonaisuus johtavana lankana
Vaatesuunnittelija Marja Rak ja hänen miehensä Jonas Rak perustivat Noolan Oy:n vuonna 2000. Yrityksen lähtökohtana on ollut Marja Rakin visiot pukeutumisen estetiikasta. Marja ja Jonas Rakin tavoitteena on ollut kehittää tuotemerkki ja kokonainen brändi, joka rakentuu hyvälle laadulle. Suunnittelijat näkevät laatukäsitteen laajana ja kokonaisvaltaisena, kestävä kehitys ja ekologisuus ovat itsestään selvä osa yrityksen toimintaa. Visuaalisuus, esteettinen ajattomuus malleissa, väreissä, materiaaleissa sekä graafisessa toteutuksessa muodostavat julkisuuteen näkyvän osan yrityksen brändia. Marja Rak kuvailee mallistoa näin: ”Noolan on toimiva ja esteettinen lifestyle-mallisto, joka pyrkii parantamaan ihmisten elämänlaatua ja luomaan kestävän kehityksen kulutustottumuksia. Noolan on vaihtoehto nykyiselle tuhlaavalle trendiajattelulle, joka vaatii jatkuvaa kuluttamista ja vaatekaapin uusimista.”
Perheyritystä kehitetään taloudellisesti ja tietoisen maltillisesti, tuotantoa, markkinointia ja jälleenmyyntiverkostoja rakentaen ja alueellista yhteistyötä kehittäen. Yrityksen tavoite on alusta asti ollut pääsy kansainvälisille markkinoille. Kaikki Noolan-tuotteet valmistetaan suomalaisena laatutyönä. Tästä osoituksena on Noolan-mallistolle myönnetty keväällä 2008 Taideteollisuuden Laatumerkki. Noolan-sana on alueellinen murresana ja tarkoittaa pohjoistuulta.
Palkintoraati perusteli voittajavalintaansa sillä, että Noolan täytti hyvin kaikki asetetut valintakriteerit. Yrityksen tuotteet valmistetaan Suomessa ja ne edustavat kestävän kehityksen ajattelua. Yrityksen toimintatapa on verkostoitunut ja se toimii kysyntälähtöisesti. Yritys pystyy joustavasti ottamaan huomioon asiakastarpeet.
14 ehdotusta palkinnon saajaksi
Tämän vuoden Taito-palkinnon saajaksi alueelliset käsi- ja taideteollisuusyhdistykset tekivät 14 ehdotusta, joista palkintoraati teki valinnan. Taito-palkinnolla halutaan tuoda julkisuuteen hyviä käsityöyrityksiä ja osoittaa, että menestystä vauhdittaa panostaminen taitoon.
Palkitsemisperusteina ovat mm:
- yrityksen ammattimainen toimintatapa ja kannattavuus
- tuotteiden omaleimaisuus
- korkeatasoinen muotoilu ja laatu
- eettinen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen toiminta.
Lisätietoja palkittavasta yrityksestä:
www.noolan.com
Taito-palkintoraati on myöntänyt alueellisille ehdokkaille tunnustuksen Vuoden 2010 alueellinen Taito-käsityöyrittäjä.
Vuoden 2010 alueellinen Taito-käsityöyrittäjä -tunnustuksen saajat ja ehdokkaat valtakunnallisen Taito-palkinnon saajaksi ovat:
Lapin Taito-käsityöyrittäjä 2010
Arctichrome Production Oy / Tornio
Eero Hyrkäs
Keski-Suomen Taito-käsityöyrittäjä 2010
Emalipuu / Korpilahti
Ulla Huttunen ja Arto Salminen
Nylands Taito-hantverksföretagare 2010
Tmi Cattaus / Billnäs
Catharina Borg-Wilén
Pirkanmaan Taito-käsityöyrittäjä 2010
Design Mia Manner / Tampere
Mia Manner
Hämeen Taito-käsityöyrittäjä 2010
Felt Faction Ky / Orimattila
Elina Saari
Österbottens Taito-hantverksföretagare 2010
Galleri Ann / Pietarsaari
Ann Bäck
Pohjois-Karjalan Taito-käsityöyrittäjä 2010
Tmi Hannele Rusila/ Joensuu
Hannele Rusila
Satakunnan Taito-käsityöyrittäjä 2010
Mari Syrén Doing Design / Kauttua
Mari Syrén
Pohjois-Savon Taito-käsityöyrittäjä 2010
Minna Suuronen Design / Kuopio
Minna Suuronen
Varsinais-Suomen Taito-käsityöyrittäjä 2010
Muotikuu Oy / Turku
Jaana Varkki-Terho
Keski-Pohjanmaan Taito-käsityöyrittäjä 2010
Noolan Oy / Pietarsaari
Marja ja Jonas Rak
Etelä-Pohjanmaan Taito-käsityöyrittäjä 2010
Proto Factory Oy / Seinäjoki
Linda Sipilä, Monica Buckman, Alisa Sipilä
Etelä-Savon Taito-käsityöyrittäjä 2010
Raitavaara Oy / Savonlinna
Eeva Pihlasvaara
Pohjois-Pohjanmaan Taito-käsityöyrittäjä 2010
Studio Taina Otsamo / Lumijoki
Taina Otsamo
Taito-palkintoraati
- tohtori Pentti Arajärvi, raadin puheenjohtaja
- ylitarkastaja Petra Tarjanne, työ- ja elinkeinoministeriö
- opetusneuvos Marja Hollo, opetushallitus
- markkinointipäällikkö Merja Wälkkilä, Tapiola-yhtiöt
- opetusneuvos Eija Vähälä, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n hallituksen pj
- toiminnanjohtaja Marketta Luutonen, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry




