
Kesä Käsillä -leiri, Keppihevoset laukkaamaan, Verkaranta
Lomalla on hauska viettää aikaa kässäilyn parissa. Yhdessä kokeillaan, keksitään ja riemuitaan tekemisen ilosta. Lomaleirit on tarkoitettu 7–12-vuotiaille kädentaidoista innostuneille lapsille ja nuorille.
Tänä kesänä lasten leireillämme tutustutaan erilaisiin eläimiin. Ihan niihin kotimaisiin ja sitten vielä oikeisiin mielikuvituseläimiin. Tällä leirillä valmistetaan keppihevonen käsin ommellen tai ompelukoneella, leiriläisen taitotaso huomioiden.
Ilmoittautumisen yhteydessä lisätietoihin mainitaan lapsen syntymävuosi sekä mikäli lapsellanne on allergioita, sairauksia tms. mitä leiriopettajan olisi hyvä ennakkoon tietää.
Leirikutsu, jossa kerrotaan lisätietoja leirin osallistujille, lähetetään taitokeskukselta viikkoa ennen leirin alkua.
Ilmoittautuminen on sitova ja leiri maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä Paytrailin kautta (“maksu paikan päällä “- ei ole vaihtoehtona lasten leireissä). Mikäli leiriä ei järjestetä, siitä ilmoitetaan sähköpostitse viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen ja leirimaksu palautetaan. Sairastumistapauksissa on peruutus tehtävä viimeistään leirin alkua edeltävänä päivänä suoraan leirin järjestävään taitokeskukseen sähköpostilla.
3 päivän leiri klo 10–14, 100 € + materiaalit 20 €, yht. 120 €
Tarvittaessa lisätietoja ja peruutukset verkaranta@taitopirkanmaa.fi
Osoite: Vuolteentori 2, 33100 Tampere
Tätä kurssia järjestää:
Taito Pirkanmaa ry
Kysy lisää kurssista: verkaranta@taitopirkanmaa.fi
Puhelin: +358504961121