
Sigrid Holmwoodin kasvivärjäystyöpaja ja taiteilijatapaaminen, Seinäjoki
Sigrid Holmwoodin kasvivärjäystyöpaja ja taiteilijatapaaminen
Seinäjoen taidehallin hurmaavalla Vintillä nähdään syksyllä 2023 brittiläis-ruotsalaisen kuvataiteilija Sigrid Holmwoodin (s. 1978) näyttely, joka esittelee kasvivärjäystekniikoilla valmistettuja tekstiilitaideteoksia. Blue Wood, Black Iron -näyttely käsittelee erityisesti mustaa ja sinistä väriä, joista taiteilija kiinnostui vieraillessaan Etelä-Pohjanmaalla. Värit liittyvät vahvasti körttiläisyyden tekstiiliperinteeseen. Suomalaiset reseptikirjat körttiläisen liikkeen alkuajoilta sisältävät ohjeita, kuinka tehdä mustaa väriä sinipuusta (Haematoxylum campechianum) – sinisestä puusta, joka on itse asiassa väriltään punaista, ja muuttuu violetiksi alunan kanssa, siniseksi kuparin ja mustaksi rautasulfaatin vihreiden kiteiden kanssa työstettäessä.
Seinäjoen Taidehalli ja Taito Eteläpohjanmaa ry. tarjoavat Sigrid Holmwoodin kasvivärjäystyöpajan ja taiteilijatapaamisen perjantaina 6.10.2023 klo 12-16 taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa. Työpajassa valmistetaan eri menetelmin mustaa väriä ja maalataan kankaalle. Työpaja perustuu tekniikoihin, joita taiteilija käyttää itse omassa työskentelyssään.
Työpajan kesto on 4 tuntia sisältäen kahvitauon ja taiteilijatapaamisen, jossa Sigrid Holmwood esittelee teoksiaan näyttelyssä. Taiteilija puhuu englantia ja ruotsia. Työpajassa on paikalla Seinäjoen taidehallin ohjaaja, joka voi tarvittaessa avustaa kääntämisessä.
Sigrid Holmwoodin näyttely Blue Wood, Black Iron on esillä Taidehallin Vintti-näyttelytilassa 19.8.2023-18.11.2023.
Kaikki tarvittavat materiaalit ja työvälineet löydät meiltä! Kurssi sopii niin kokeneemmille kuin aloittelijoillekin. Ota mukaasi kurssille vain hyvät eväät ja tekemisen iloa!
Kurssi järjestetään 6.10. klo 12-16 Seinäjoen taitokeskuksessa (Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta)
Yhteistyössä: Opintokeskus Sivis
Kurssin hinta on 20,00 € sisältäen materiaalit. Kurssi ei sisälly taitokorttiin. Kurssin voi maksaa paikan päällä myös seuraavilla maksuvälineillä: e-Passi, Edenred, Smartum tai tyky-seteli.
Kalevan Navetan piha-alueella on maksullinen pysäköinti. Jos tulet kurssille autolla, ota Kalevan Navetan nurkalta automaatista 1h ilmainen pysäköintilappu. Kurssin ohjaajalta saa loppukurssin ajaksi pysäköintiluvan.
Onko kurssi täynnä? Voit ilmoittautua jonoon sähköpostitse seinajoki@taitoep.fi
Olemme yhteydessä sinuun, mikäli paikkoja vapautuu tai lisäkursseja järjestetään.
Muistathan esteen sattuessa antaa muille mahdollisuuden osallistua kurssille ja peruuttaa osallistumisesi viimeistään kolme päivää aikaisemmin.
Lisätietoja kurssista voi kysyä ohjaajiltamme sähköpostilla seinajoki@taitoep.fi tai puhelimitse Ulla 044-545 6075 tai Elise 040-066 3525.
Peruuttamattomasta kurssipaikasta veloitamme kurssin hinnan (myös taitokorttilaisilta).
Osoite: Nyykoolinkatu 25, Kalevan Navetta, taitopajakäytävä, 60100 Seinäjoki
Tätä kurssia järjestää:
Taito Etelä-Pohjanmaa ry
Kysy lisää kurssista: seinajoki@taitoep.fi
Puhelin: 0445456075