KOLUMNI

Pää pois pensaasta, NYT

Vuosi 2020 on tuonut paljon pohdittavaa käsityöyrittäjien ja kauppiaiden pöytään. Ehkä olen pahanilmanlintu, mutta pelkään, etteivät kaikki tule selviytymään tästä vuodesta. Koska jokainen tietää, mihin viittaan, ei ole syytä tehdä siitä enää numeroa.

Tilanne on tällä hetkellä se, että suuret ja keskisuuret messut ovat peruuntuneet tältä vuodelta. Jäljellä ovat sentään – onneksi – pienet ja kotoisat tapahtumat sekä erilaiset virtuaalimessut, joissa käsityöyrittäjät voivat yrittää paikata talouttaan. Myös verkkokaupalta odotetaan nyt paljon. Se, mihin nämä riittävät, jää nähtäväksi.

Jotta kuva ei olisi näin sysimusta, vuosi ei ole kuitenkaan ollut rankka kaikille, sillä materiaalimyynti ja tekemispaketit myyvät oikeinkin hyvin. Haasteet koskevat erityisesti valmiiden tuotteiden myyjiä.

Käsi sydämellä voin todeta, että olen huolissani heistä ja voin taata, että niin on moni muukin. Kun olen tänä syksynä saanut itsekin kokea, mitä tarkoittaa ”markkinahumu” kaatosateessa kuravellin keskellä samaan aikaan, kun vaaterekki kaatuu ja teltta meinaa lähteä tuulen mukaan, tiedän, millä asenteella ollaan liikkeellä.

Joku voisi todeta, että on tässä vaikeaa ollut muillakin aloilla ja samassa veneessä ovat kaikki muutkin kulttuurialan toimijat. Voi olla noinkin, paitsi että tässä nimenomaisessa veneessä ei liiammin ole ollut kansanliikkeitä eikä erityisiä käsityöyrittäjille kohdennettuja tukia. Jos joskus käsityöalan yrittäjät ovat jääneet varjoon, niin nyt.

Toki moni yrittäjä varmasti koki helpotusta siitä, että hakeutuminen työttömäksi tehtiin helpoksi. Hyvä niin. Hieman katson kuitenkin kieroon ajatusta, että käsityöyrittäjyys voidaan tuosta vain korvata ajatuksella työttömyydestä. Tässäkö tää oli?

Käsityöyrittäjyyttä voidaan lähestyä myös kansantalouden näkökulmasta. Suomessa on arviolta noin 9 000 itsensä käsityöllä työllistävää, joten luku on merkittävä jo työllisyydenkin näkökulmasta.

Käsityöläisyyden juonteet kansakunnan sielussa

Minä katsoisin kuitenkin myös käsityöyrittäjyyden syvällisempään rooliin: olen sanonut ennen ja sanon nyt, että käsityöläisyydellä ja kätevyydellä on niin syvät juonteet kansakuntamme sielussa, ettei sitä osata edes ymmärtää. Ei vieläkään.

Kaikki se vauraus, jonka ympärillämme näemme, on syntynyt pimeissä ja köyhissä maakuopissa, jossa aivan kaikki oli opeteltava tekemään itse. Työkalut, langat, vaatteet, kalusteet… Ihan kaikki piti valmistaa itse, sillä ei ollut sen enempää kauppoja kuin rahaakaan. Siitä osaamisesta syntyi itsetunto ja tunne elämänhallinnasta, joka kannatteli meidät tänne asti. Vasta paljon myöhemmin tulivat aateekoot ja startupit.

Oikein jos synkistelee, voisi maalailla kuvaa yhteiskunnasta, jossa ei ole käsityöyrittäjiä. Miltä näyttäisivät markkinat ja messut, pienet kivijalkamyymälät tai verkkokauppojen etusivut? Ennen kaikkea: mitä meille myytäisiin? Ehkä amerikkalaista bulkkia tai kiinalaista dingeldangelia? Siis sitä, mistä meillä on jo nyt ylitarjontaa.

Tämä on vakava peiliin katsomisen paikka.

Aivan liian usein me alalla toimivat henkilöt osaamme kääntää katseemme toisaalle: joku muu kuin minä olen syyllinen. Erityisesti käsityöalalla tykätään siitä, että ollaan vaatimattomia, joskus jopa uhreja. On vääränlaisia messupaikkoja, huonoja olosuhteita, kannattamattomuutta, on vaikeita asiakkaita, jotka eivät halua ymmärtää sen enempää hinnoista kuin tekijänoikeuksistakaan.

Vähättelemättä haasteita, haluan haastaa niin itseni kuin yrittäjätkin suoristamaan selkänsä, vetämään pään pois pensaasta ja avaamaan suunsa oman ainutlaatuisen osaamisensa puolesta. Röyhkeyttä harvoin pidetään hyveenä, mutta jos alalle saataisiin sitä edes ripaus enemmän, oltaisiin vasta vaatimattomalla alulla.

Turha kuvitella, että kukaan tietää olemassaolostasi, ellet siitä kerro

Ja kun olet jo itsekin kyllästynyt kertomaan itsestäsi, kerro vielä senkin jälkeen. Kehitä tuotettasi ja ennen kaikkea tuotantoasi. Tarkastele hintojasi, usein ne ovat liian matalia. Luota siihen, että on asiakkaita, jotka eivät kyseenalaista hintojasi eivätkä varasta mallejasi.

Jokainen alalla oleva tietää, miten usein kulttuuria ja urheilua verrataan keskenään. Me tiedämme, että urheilulla menee aina meitä paremmin. Urheilu on kuin ruotsalaiset: niillä on meitä enemmän rahaa ja porukkakin näyttää freesimmältä.

En halua ottaa mitään pois sen enempää urheilulta kuin ruotsalaisiltakaan, mutta tahtoisin kovasti oppia heiltä jotain. Rahattomuudelle tai naamalle ei oikein äkkiä voi mitään, mutta kilpailua olisi kiva oppia rakastamaan hymyssä suin.

Yksi alku alan näkyvyyden lisäämiseksi voisi olla, että jokainen käsityöyrittäjä vastaisi alla olevaan kyselyyn. Taitojärjestössä tarvitaan lisää tietoa yrittäjien olosuhteista, jotta voidaan saada kokonaiskuva tilanteesta. Tarvitaan tietoa, jotta voidaan viedä sitä eteenpäin ministeriöön tai puhua asiasta kuntatasolla. Meidän täytyy tietää enemmän, jotta myös järjestönä voimme ottaa asiasta nykyistä paremman kopin.

Kirjailija Anna-Leena Härkönen lausui taannoisessa haastattelussa kuta kuinkin näin: ”Varmin tapa saada asiat tehtyä, on tehdä ne.”

Minä olen tykästynyt tällaiseen ajatukseeni: ”On olemassa yksi täysin varma keino välttää konkurssi. Se, ettei edes yritä.”

Entä jos päätettäisiin tehdä asiat porukalla ja yrittää kaikesta huolimatta?

Tiina Aalto

Teksti Tiina Aalto
Kirjoittaja on Taito Varsinais-Suomi ry:n toiminnanjohtaja

Kuvitus Emmi-Riikka Vartiainen.