Kun sain haasteen tulla kokeilemaan minikudontaa, ensimmäinen ajatus oli: ”Herra, anna heille anteeksi, sillä he eivät ymmärrä mitä pyytävät”.

Käsityöhistoriani on nimittäin karu. Virkkaamaan en oppinut koskaan. Kun ekalla luokalla tehtiin keltaisesta vohvelikankaasta jonkinlainen tyynyliinan tapainen ja siihen piti koristeeksi kirjailla Hyvin Yksinkertaisia Kuvioita, niin onnistuin saamaan niidenkin symmetrian väärin. Ompelukonekorttia en saanut, autokortin tosin antoivat, mikä on erikoista.

Ja on tässä sukurasitteitakin. Tulen käsityöläisesti hyvin lahjattomasta perheestä. Hyvä esimerkki on isäni, joka on lääkäri, mutta patologi, eli varmuuden vuoksi leikkaa vain kuolleita.
Vaan mikäpä siinä, kaikkea pitää kokeilla, jopa minikudontaa. Sitä paitsi minulle on luvattu omaope, Taito Varsinais-Suomen Elina Koistinen, joka hanskaa nämä hommat ja, kuten käy ilmi, on myös hyvin suurpiirteinen oppilaansa edesottamuksien suhteen.

Minikudonnalla tarkoitetaan pieniä näpertelykutomuksia, joista voisi saada vaikka nukkekotiin maton tai verhot. Se on kuitenkin ihan oikeaa kutomista. Minikudonnan avulla on helppo opettaa lapsille – ja kirjailijoille – miten tekstiili rakennetaan. Että se koostuu loimista ja kudoksesta (toim.huom. kuteesta).

Ja tekemisessä on paljon hyviä puolia:
– Jos loimesta tulee vino, ei haittaa, Koistinen lohduttaa, kun katsoo räpellystäni. Ei ole ihan helppoa pujottaa sukkulaa – tässä tapauksessa neulaa – pienten lankojen välistä nakkisormilla sekä näkökyvyllä, joka tuo mieleen lepakon.

Mutta ei siis haittaa jos menee vinoon! Tämä on sittenkin mun juttuni!

– Ota sopivan kokoinen lanka, ei liian pitkää, ettei se neula ole vieruskaverin silmässä kun vedät sitä suoraksi, Koistinen neuvoo viisaasti, sillä hän itse istuu vieressä.

Ja alkaahan se lopulta sujua. Ei nyt usainbolt nopeasti mutta pikkuhiljaa. Kangas alkaa kehkeytyä ja siitähän on tulossa ihan ok!
Lopuksi kangas pitää lopetella, ettei se purkaudu. Koistinen on nainen paikallaan ja selittää miten se tehdään:
–Irrotat loimet, leikkaat ne auki ja sidot kiinni.
Selvä!

Se on tosin aika vaikeaa, kun on nakkisormet ja silmissä se lepakkojuttu. Koistinenkin huomaa tämän:
– Jos minä autan – siis ellei sinulla ole jouluun saakka aikaa? (Juttu tehtiin toukokuussa, toim. huom.)

Lopputuloksesta joka tapauksessa tuli hieno: Annoin sen äidille äitienpäivälahjaksi. Hän ilahtui kovasti, kun sai esikoiseltaan lahjaksi askartelun – ensimmäisen melkein neljäänkymmeneen vuoteen.

Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, mutta kirjojen.

 

Kudonta on Taitoliiton nimeämä Vuoden käsityötekniikka 2019.

 

 


 

Kudonnan uusi aika!
Kotimaisesta koivuvanerista valmistetut minikudonnan korukehykset ihastuttavat ja koukuttavat luovan kudonnan pariin.
Et tarvitse aikaisempaa kokemusta kutomisesta, etkä edes käsitöistä, riittää kun tartut kehyksiin, loimiin ja neulaan. Korukehyksellä valmistat erikokoisia kudottuja koruja – rintakoruja, kaulakoruja, nukkekodin tekstiileitä – juuri niin luovalla tavalla kuin itse haluat. Sinä päätät värit, raidat, kuviot ja hapsut, miten ikinä sen haluat!
Sarjaan kuuluu myös Ympyräkehykset ja Miniryihykehykset.
Kehyksiä voi tilata www.taitoshop.fi.

Artikkeli on julkaistu taitoyhdistysten Onni elää käsityössä -asiakaslehdessä, joka ilmestyy elokuussa 2019.
Kuvat Hilja Mustonen.