Marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Taitojärjestö esittäytyy laajalla Taitokadulla. Taitolavalla nähdään kaikkina messupäivinä taitoyhdistysten työnäytöksiä ja yhdistysten osastoilla kiinnostavia tarvikepaketti uutuuksia sekä paljon ihania käsityöideoita ja -tuotteita. Myös Tekemisen iloa -mallisto on esillä näyttelykokonaisuutena. Messuilla julkistetaan myös Taitoliiton valitsema Vuoden 2019 käsityötekniikka sekä uutisoidaan tuoreesta käsityön harrastamisen tutkimuksen tuloksista.

Lisätietoa messuista ja koko ohjelma: https://www.kadentaidot.fi/fi/

Taitojärjestö mukana Idealavalla, C-halli

PERJANTAI 16.11.2018 klo 11.00–11.30

Vuoden käsityötekniikka 2018 on kirjonta, kerromme kirjonnan teemavuoden kuulumisia ja julkistamme Vuoden 2019 käsityötekniikan.
Taitoliitto nimeää vuosittain Vuoden käsityötekniikan seuraillen ajan ilmiöitä ja trendejä. Kirjonta on ihastuttanut ja innostanut kuluneen vuonna monia pistojen pariin. Johanna Aydemir Taitoliitosta kertoo Vuoden käsityötekniikasta, kuulemme tuoreesta käsityön harrastamisen tutkimuksesta ja kerromme tulevan vuoden käsityötekniikkavalinnan. Taito Pohjois-Pohjanmaan esittelee samalla korukirjontaa.

LAUANTAI 17.11.2018  klo 10.00–10.30

Mitä on käsityön aineeton kulttuuriperintö ja käsityöperinnön kummitoiminta?
Kuinka voit itse vaikuttaa käsityöperinnön säilymiseen?
Kikka Jelisejeff Taitoliitosta kertoo, miten teemme työtä Käsityön aineettoman kulttuuriperinnön puolesta. Tutustumme Käsityön äärellä –keskustelukortteihin, jotka ovat uudenlainen tapa tutustua käsityökulttuuriin ryhmän kanssa tai itsekseen. Käsityön tekijä voi korttien avulla pohtia omaa suhdettaan käsityöhön ja sen ilmiöihin sekä ymmärtää omaa tekemistään uudella tavalla. Tavoitteena on, että korttien sisältöjen herättämät ajatukset saavat aikaan virkistäviä kokemuksia käsityön äärellä.

SUNNUNTAI 18.11.2018 klo 13.30–14.00

Tekemisen iloa –käsityömallistossa yhdistyy ammattilaisen design ja oma tekeminen.
Tekemisen iloa -kurssituotteiden ideana on, että kuka tahansa voi tehdä kotiinsa huippusuunnittelijan suunnitteleman designtuotteen valmistamalla sen itse. Johanna Aydemir Taitoliitosta esittelee syksyn uutuusmalliston ja kuulemme myös käsityön harrastamisen suosiosta uuden tutkimuksen valossa.

Taitokadun ohjelmalavalla tapahtuu, A-halli

PERJANTAI 16.11.2018

10.30
Ekologista Suomen lampaanvillaa neuloen ja virkaten.
Ekologista Suomenlampaanvillaa neuloen ja virkaten, tutustu Taito Etelä-Pohjanmaan paikalliseen, pohjanmaalla tuotettuun villalankaan.
Taito Etelä-Pohjanmaa

11.30
Näin tehdään hapsumatto.
Tukevalle verkkopohjalle syntyy solmu solmulta hauska hapsumatto.
Taito Ylä-Savo

12.30
Lämpöä ja tunnelmaa huovutetuista Lumi-vuokko sisustusvaloista.
Taito Etelä-Suomi

13.30
Tule mukaan kirjomaan yhdessä!
Taito-lehden vuoden mittainen yhteiskirjontaprojekti Salainen puutarha lähenee loppuaan. Kirjonnan viimeinen osa julkaistaan jo ennakkoon Suomen Kädentaidot -messuilla.
Istu mukaan pistelemään porukassa ja ihastelemaan puutarhojen loistoa! Taito-lehti

14.30
Tule katsomaan kuinka uudesta Roosa nauha –langasta valmistuu Rubiini-neulepipo.
Neuletekniikkana on kaunis ja mielenkiintoinen pintaneule.
Taito Pirkanmaa

15.30
Tehdään Salmiakki-himmeli paperipilleistä.
Taito Keski-Pohjanmaa

16.30
Kuinka villasukat neulotaan kirjomalla samalla niihin kuvio.
Uutuus villasukka Kerkkä.
Taito Pohjois-Karjala

Taitokadun ohjelmalavalla tapahtuu, A-halli

LAUANTAI 17.11.2018

9.30
Kirjo kaunis Viidakko-tyyny
Kirjonta on Vuoden käsityötekniikka 2018.
Taito Satakunta

10.30
KERIMISKILPAILU
Kuka kerii lankavyyhdin nopeimmin.
Tule ja osallistu kaverin kanssa. Toinen pitää vyyhtiä ja toinen kerii. Palkinto voittajalle ja kerijät saavat pitää kerimänsä langan.
Taito Etelä-Suomi

11.30
Valohimmeli ilahduttaa pimeissä iloissa.
Näin teet oman valohimmelin valmiista tarvikepaketista.
Taito Itä-Suomi

12.30
Taito-lehden mysteerineulonta alkaa Tampereelta!
Tule kuuntelemaan mysteerimallin suunnittelijan Emma Karvosen haastattelua ja tutustumaan mysteeriä varten värjättyyn lankaan.
Taito-lehti

13.30
Lehti-miniseinätekstiili makramee-solmeilulla.
Taito Pohjois-Karjala

 

14.30
Marja Ollila kertoo himmeliperinteestämme ja kokoaa ruokohimmeliä.
Paksuista ruokopilleistä koottu himmeli on näyttävä tunnelman luoja, se sopii niin moderniin kuin perinteiseenkin sisustukseen.
Taito Uusimaa

15.30
Näin tehdään hapsumatto.
Tukevalle verkkopohjalle syntyy solmu solmulta hauska hapsumatto.
Taito Ylä-Savo

Taitokadun ohjelmalavalla tapahtuu, A-halli

SUNNUNTAI 18.11.2018

10.30
Tule katsomaan kuinka uudesta Roosa nauha –langasta valmistuu Rubiini-neulepipo.
Neuletekniikkana on kaunis ja mielenkiintoinen pintaneule.
Taito Pirkanmaa

11.30
Tehdään Salmiakki-himmeli paperipilleistä.
Taito Keski-Pohjanmaa

12.30
Ekologista Suomen lampaanvillaa neuloen ja virkaten.
Ekologista Suomenlampaanvillaa neuloen ja virkaten, tutustu Taito Etelä-Pohjanmaan paikalliseen, pohjanmaalla tuotettuun villalankaan.
Taito Etelä-Pohjanmaa

13.30
Valohimmeli ilahduttaa pimeissä iloissa.
Näin teet oman valohimmelin valmiista tarvikepaketista.
Taito Itä-Suomi

14.30
Lämpöä ja tunnelmaa huovutetuista Lumi-vuokko sisustusvaloista.
Taito Etelä-Suomi