Hyvinkää
Tervetuloa kutomaan taitokeskus Hyvinkäälle!
Taitokeskus Hyvinkäällä pääset kutomaan kangaspuilla ohjaajan opastuksella. Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy itse tehty tekstiili – meillä pääset toteuttamaan ideasi valmiiksi tuotteeksi. Meille voit tulla olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi kutoja. Aloittelijat oppivat kankaankudonnan perusasiat ja kokeneemmat pääsevät syventämään taitojaan.

Kudottu tuote voi olla matto, huopa, pyyhe, ryijy, sisustuskangas, vaatetus- tai asustekangas tai jopa taidetekstiili. Voit hyödyntää suunnittelusi tukena kankaankudonnan mallistomme valmiita malleja, soveltaa niitä tarpeen mukaan tai suunnitella juuri mieleisesi tuotteen. Loimet on aina valmiiksi rakennettu kangaspuihin, joten sinä pääset suoraan kutomaan. Meille voit esittää myös loimitoiveita ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan.
Taitokeskuksessa saat ohjaajalta apua kudonnan eri vaiheissa taitokeskuksen aukioloaikoina, mutta meillä voit kutoa joustavasti myös aukioloaikojen ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin. Ohjaaja auttaa oman kudontavuoron varaamisessa, työn suunnittelussa, toteutustavan- ja materiaalien valinnassa sekä itse kutomisessa sen kaikkine vaiheineen. Ohjaaja auttaa myös tuotteen viimeistelyssä ja taitokeskuksessa käytössäsi ovat ompelukone ja saumuri tätä varten.
Taitokeskuksesta voit ostaa monipuolisesti erilaisia käsityön materiaaleja mm: matonkuteita, ontelokuteita, poppanaa, sisustustekstiileihin ja asusteisiin sopivia kudonta- ja neulelankoja, työvälineitä sekä tee-se-itse-tarvikepaketteja. Voit käyttää kudontaan myös omia materiaalejasi.

Kudonta-ajan varaaminen
Taitokeskus Hyvinkää, Villa Arttu
Kankurinkatu 4-6, ovi B11
05800 Hyvinkää
Sanna Korpisaari ja Hanna Karesjoki
050 4685 643
hyvinkaa@taitoetelasuomi.fiMatto – leveä,

Tämä loimi soveltuu erinomaisesti myös perinteisen räsymaton kutomiseen. Anna vanhoille tekstiileille uusi elämä ja kudo niistä kestävä muisto lattiallesi.
Jos haluat matosta paksuhkon ja jämäkän, kudo ripsisidoksella niin, että loimi peittyy ja ainoastaan valitsemasi kauniit kuteet jäävät näkyviin. Tuloksena on tiivis ja erittäin kestävä matto, joka pysyy hyvin paikoillaan.
Matto kudotaan perinteisin menetelmin paineilmapuissa, joissa työskennellään seisoaltaan. Kude lyödään kiinni tarkasti nappia painamalla, mikä takaa maton laadun ja kestävyyden.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 180 cm
Väri: musta
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: Ripsi ja palttina
Hinta: 18,60 €/m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa trikoo-, räsy-, ja ontelokuteella.
Matto – kapea

Tämä loimi soveltuu erinomaisesti myös perinteisen räsymaton kutomiseen. Anna vanhoille tekstiileille uusi elämä ja kudo niistä kestävä muisto lattiallesi.
Jos haluat matosta paksuhkon ja jämäkän, kudo ripsisidoksella niin, että loimi peittyy ja ainoastaan valitsemasi kauniit kuteet jäävät näkyviin. Tuloksena on tiivis ja erittäin kestävä matto, joka pysyy hyvin paikoillaan.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 90 cm
Väri: vaalea
Materiaali: 12-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ripsi
Hinta: 8,90 €/m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.
Matto – kapea

Vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa. Tämä ruusukkaaksi kutsuttu mattomalli tarjoaa monipuolisia ja ihastuttavia kuviovaihtoehtoja kutojalle. Kuviot toistuvat negatiivina maton nurjalla puolella. Erilaisilla väriyhdistelmillä luot hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen niin lastenhuoneeseen kuin moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 90 cm
Väri: musta
Materiaali: 12-s. kotimainen kalalanka
Sidos: ruusukas ja palttina
Hinta: 9,40 €/m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.
Matto – kapea

Tässä mattoloimessa yhdistyvät kolme erilaista kuviotyyppiä: ornamentti, koristeellinen sidos, graafinen palkkikuvio ja väre, joka muodostaa maton pintaan elävän aaltokuvion.
Voit suunnitella maton, jossa kuviot täyttävät koko pinnan, tai rytmittää ne tyylikkäiksi raidoiksi maton eri kohtiin.
Monipuolisuuden ansiosta tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 80 cm
Väri: musta
Materiaali: 12-s. kotimainen kalalanka
Sidos: Kudekuviollinen
Hinta: 13,90 €/m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.
Kapea pyyhe

Puuvilla-pellavainen pyyhe on miellyttävän tuntuinen ihoa vasten ja imee kosteutta hyvin. Tämä pyyhe paranee käytössä ja pesussa! Pyyhkeen pintaan muodostuu pintaa koristavat vinosti aaltoilevat kuviot, erivärisillä pellava- ja puuvillalangoilla valmistat pyyhkeestä oman näköisesi.
Kuteet sisältyvät loimen hintaan! Voit valita erivärisistä pellava- tai puuvillalangoista.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 53 cm
Väri: vaaleabeige
Materiaali: puvilla-pellava, tex 80×2
Sidos: aaltotoimikas
Hinta: 22,40 €/m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa puuvilla-, plv-pellava-ja pellavalangoilla
Sirelia – farkkukassi tai -tyyny

Ruusukas-sidos on perinteikäs malli, joka tarjoaa kutojalle loputtomasti mahdollisuuksia. Kutoa voit muun muassa vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa, luoden jokaisella matolla ainutlaatuisen ilmeen. Kuviot eivät rajoitu vain toiselle puolelle: ne toistuvat kiehtovasti negatiivina maton nurjalla puolella!
Olemme tuoneet valikoimaan uutena vaihtoehtona farkun ja ohuen juuttinarun, jotka antavat sidokselle modernin ja kestävän rakenteen. Voit kutoa materiaalia laukkuun tai tyynyyn.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 50 cm
Väri: musta
Materiaali: 6 – s. musta kalalnka
Sidos: ruusukas
Hinta: 10,20 €/m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa farkkua, juutti-, paperilankaa, räsyä, poppanaa
Toivomuslista
Haluaisitko ehdottaa omaa toivettasi? Ilmoita kiinnostuksesi suoraan kutomon yhteystietojen kautta (sivun yläosassa). Toteutamme toivomuksia kiinnostuksen mukaan ja soveltuvien kangaspuiden vapauduttua.
Tulossa:
kapea 70cm mattoloimi.
Jos olet kiinnostunut kutomaan 240 cm leveää sänkypeittoa, ole yhteydessä kudonnanohjaajaan.
