Klaukkala

Tervetuloa kutomaan taitokeskus Klaukkalaan!

Taitokeskus Klaukkalassa pääset kutomaan kangaspuilla ohjaajan opastuksella. Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy itse tehty tekstiili – meillä pääset toteuttamaan ideasi valmiiksi tuotteeksi. Meille voit tulla olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi kutoja. Aloittelijat oppivat kankaankudonnan perusasiat ja kokeneemmat pääsevät syventämään taitojaan.

Kudottu tuote voi olla matto, huopa, pyyhe, ryijy, sisustuskangas, vaatetus- tai asustekangas tai jopa taidetekstiili. Voit hyödyntää suunnittelusi tukena kankaankudonnan mallistomme valmiita malleja, soveltaa niitä tarpeen mukaan tai suunnitella juuri mieleisesi tuotteen. Loimet on aina valmiiksi rakennettu kangaspuihin, joten sinä pääset suoraan kutomaan. Meille voit esittää myös loimitoiveita ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan.

Taitokeskuksessa saat ohjaajalta apua kudonnan eri vaiheissa taitokeskuksen aukioloaikoina, mutta meillä voit kutoa joustavasti myös aukioloaikojen ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin. Ohjaaja auttaa oman kudontavuoron varaamisessa, työn suunnittelussa, toteutustavan- ja materiaalien valinnassa sekä itse kutomisessa sen kaikkine vaiheineen. Ohjaaja auttaa myös tuotteen viimeistelyssä ja taitokeskuksessa käytössäsi ovat ompelukone ja saumuri tätä varten.

Taitokeskuksesta voit ostaa monipuolisesti erilaisia käsityön materiaaleja mm: matonkuteita, ontelokuteita, poppanaa, sisustustekstiileihin ja asusteisiin sopivia kudonta- ja neulelankoja, työvälineitä sekä tee-se-itse-tarvikepaketteja. Voit käyttää kudontaan myös omia materiaalejasi.

Kudonta-ajan varaaminen

Taitokeskus Klaukkala
Klaukkalantie 72

Juulia Jokinen

050 4685794

klaukkala@taitoetelasuomi.fi

Matto – leveä

harmaa valkoinen matto edestä

Tätä mattoa kudotaan seisaaltaan ja polkunen lukitaan telineeseen, jolloin kutominen on helppoa. Tarvittaessa mattoloimia voi aina myös kaventaa.

Tähän samaan mattoloimeen voi kutoa jopa yhdeksän erilaista mattoa. Taitokeskuksessamme on esillä malleja, joiden avulla voit hahmottaa tämän loimen moninaisia mahdollisuuksia. Voit kutoa loimeen halutessasi tuttua palttinamattoa ja vaikkapa raidoittaa mattosi sidosten tarjoamilla erilaisilla keinoilla.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 169,5 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja kuusivartinen toimikas
Hinta: 16,50 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa ontelokuteella, trikookuteella, paperinarulla, räsykuteella

Kapea pyyhe

Puuvilla-pellavainen kylpypyyhe on miellyttävän tuntuinen ihoa vasten ja imee kosteutta hyvin. Tämä pyyhe paranee käytössä ja pesussa! Pyyhkeen pintaan muodostuu kapea vino- tai siksak-viiva ja erivärisillä pellava- ja puuvillalangoilla valmistat pyyhkeestä oman näköisesi.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 50 cm
Väri: luonnonvalkoinen, sinisen eri sävyjä
Materiaali: puuvillapellava
Sidos: toimikas
Hinta: 18,80 € / m

Kudevaihtoehdot: Tähän loimeen voit kutoa puuvillapellavalla, pellavalla ja puuvillalla.

Kapea matto

Vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa. Tämä ruusukkaaksi kutsuttu mattomalli tarjoaa monipuolisia ja ihastuttavia kuviovaihtoehtoja kutojalle. Kuviot toistuvat maton nurjalla puolella negatiivina. Erilaisilla väriyhdistelmillä luot hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen niin lastenhuoneeseen kuin moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 85 cm
Väri: vaalea
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ruusukas
Hinta: 8,80 € / m

Kudevaihtoehdot: Tähän loimeen voit räsy-, ontelo- ja trikookuteilla.

Kapea matto

Palttinaa, pystyraitaa, toimikasviivaa – tähän lomeen voit loihtia erilaisia graafisia raitoja, mutta se sopii myös perinteisen palttinaisen räsymaton kutomiseen. Erilaisilla väriyhdistelmillä ja materiaaleilla voit luoda hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen oman mieltymyksesi mukaan.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 102 cm
Väri: vaalea
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja toimikas
Hinta: 10,70 € / m

Kudevaihtoehdot: Tähän loimeen voit räsy-, ontelo-, trikoo-, pellavanaru- ja juuttikuteilla.

Uutta tulossa

Uutta tulossa huhtikuussa 2026

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: cm
Väri:
Materiaali:
Sidos:
Hinta: € / m

Kudevaihtoehdot: Tähän loimeen voit kutoa

Uutta tulossa


Taitotaso: osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: cm
Väri:
Materiaali:
Sidos:
Hinta: € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa

Villahuopa

Villahuopa tuo lämpöä ja pehmeyttä niin sisustukseen kuin myös kylminä iltoina käyttäjälleen. Huovan pintaan muodostuu kapea vino- tai siksas-viiva. Oman tyylisi mukaan voit kutoa värikkäitä tai hillittyjä raitoja ja ruutuja.


Taitotaso: aloittelija, osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 139 cm
Väri: luonnonvalkoinen ja vihreän sävyt
Materiaali: villa
Sidos: toimikas
Hinta: 32 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa villalla tai villasekoitelangoilla

Leveä matto

Tähän mattoon voit kutoa pystyraitoja tai perinteisiä vaakaraitoja eri värisillä kuteilla. Voit myös kutoa niin, että ainoastaan valitsemasi kauniit kuteet näkyvät, jolloin matosta tulee paksuhko ja tiivis. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 120 cm
Väri: vaalea
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja toimikas
Hinta: 11,90 € / m

Kudevaihtoehdot: Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla


Toivomuslista

Haluaisitko ehdottaa omaa toivettasi? Ilmoita kiinnostuksesi suoraan kutomon yhteystietojen kautta (sivun yläosassa). Toteutamme toivomuksia kiinnostuksen mukaan ja soveltuvien kangaspuiden vapauduttua.

Tulossa:

  • 50 cm musta poppanaloimi
  • n. 50 cm mattoloimi