Luumäki

Tervetuloa kutomaan taitokeskus Luumäelle!

Taitokeskus Luumäellä pääset kutomaan kangaspuilla ohjaajan opastuksella. Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy itse tehty tekstiili – meillä pääset toteuttamaan ideasi valmiiksi tuotteeksi. Meille voit tulla olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi kutoja. Aloittelijat oppivat kankaankudonnan perusasiat ja kokeneemmat pääsevät syventämään taitojaan.

Kudottu tuote voi olla matto, huopa, pyyhe, ryijy, sisustuskangas, vaatetus- tai asustekangas tai jopa taidetekstiili. Voit hyödyntää suunnittelusi tukena kankaankudonnan mallistomme valmiita malleja, soveltaa niitä tarpeen mukaan tai suunnitella juuri mieleisesi tuotteen. Loimet on aina valmiiksi rakennettu kangaspuihin, joten sinä pääset suoraan kutomaan. Meille voit esittää myös loimitoiveita ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan.

Taitokeskuksessa saat ohjaajalta apua kudonnan eri vaiheissa taitokeskuksen aukioloaikoina, mutta meillä voit kutoa joustavasti myös aukioloaikojen ulkopuolella iltaisin ja lauantaisin. Ohjaaja auttaa oman kudontavuoron varaamisessa, työn suunnittelussa, toteutustavan- ja materiaalien valinnassa sekä itse kutomisessa sen kaikkine vaiheineen. Ohjaaja auttaa myös tuotteen viimeistelyssä ja taitokeskuksessa käytössäsi ovat ompelukone ja saumuri tätä varten.

Taitokeskuksesta voit ostaa monipuolisesti erilaisia käsityön materiaaleja mm: matonkuteita, ontelokuteita, poppanaa, sisustustekstiileihin ja asusteisiin sopivia kudonta- ja neulelankoja, työvälineitä sekä tee-se-itse-tarvikepaketteja. Voit käyttää kudontaan myös omia materiaalejasi.

Kudonta-ajan varaaminen

Taitokeskus Luumäki
Pajatie 7

Riitta Nevalainen

040 6849 556

riitta.nevalainen@taitoetelasuomi.fi

Aallokko-huivi

Naisella on pehmeä huivi päällä

Aaltotoimikas on ihanan laskeutuva ja käytössä mukautuva huvisidos, joka ei kaipaa raidoitusta. Kudevärin voit valita lukuisista vaihtoehdoista itsellesi sopivaksi. Mallihuvissamme on trendikäs yönsininen sävy. Kudonnan perustaidot hallitseva kutoja tekee huvin parissa illassa tai viikonlopun aikana. Huivin voi viimeistellä joko hapsuilla tai kevyellä päärmeellä.

Taitotaso: osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 57 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: puuvilla
Sidos: aaltotoimikas
Hinta: 13 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa pellava- ja puuvillalangoilla sekä ohuella villalla.

Siimes-matto

kuviollinen matto vihreä pohjainen , valkoiset ,vihreät kuviot

Tekemisen iloa -malliston uusin mattotulokas ihastuttaa mielenkiintoisilla kuvioillaan. Graafiset vinoviivat ja soikiot koristavat tämän maton pintaa. Voit suunnitella maton täyteen erilaisia kuvioita tai rytmittää ne raitoina eri kohtiin. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 90 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ruusukkaan muunnos
Hinta: 9,20 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteella.

Matto – kapea

harmaa valkoinen matto

Tämä, nk. Marjan matto, on ollut taitokeskuksen suosikki! Eri polkusia käyttämällä voit kutoa erilaisia pintoja – myös vinoa toimikasviivaa. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 90 cm
Väri: musta
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja toimikas
Hinta: 10,20 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.

Polaris-matto

matto mustassa loimessa luonnonvalkoisella kudottu

Tähän loimeen voit kutoa joko perinteistä kaarevaa Kirkonkaari-kuviota tai modernimpaa soikea-kuvioista Polaris-mallia. Molemmat mattomallit ovat klassisia ja tyylikkäitä malleja eri tyylisiin koteihin.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 90 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja toimikas
Hinta: 12,30 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.

Matto – leveä

harmaa valkoinen matto edestä

Tämä matto on ollut yksi taitokeskuksen suosikki. Eri polkusia käyttämällä voit kutoa erilaisia pintoja, myös vinoa toimikasviivaa. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 145 cm
Väri: pellava
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja toimikas
Hinta: 14,80 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.

Matto – leveä

Sinisen ja vihreän sävyinen räsymatto

Tähän mattoon voit kutoa pystyraitoja tai perinteisiä vaakaraitoja eri värisillä kuteilla. Voit myös kutoa niin, että ainoastaan valitsemasi kauniit kuteet näkyvät, jolloin matosta tulee paksuhko ja tiivis. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 170 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ripsi
Hinta: 16 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla.

Pyyheliina

Itse kudottu pyyheliina on kaunis ja kestävä käyttötuote vuosiksi eteenpäin. Pellavasta kudottuna pyyhe imee hyvin kosteutta ja kestää käyttöä. Tämän tuotteen pinta on miellyttävän sileä. Lempiväreilläsi loihdit tuotteeseen haluamasi värit.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 50 cm
Väri: valkoinen
Materiaali: puuvilla-pellava
Sidos: toimikas
Hinta: 15,70 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen pellavalla, puuvillalla ja pellavapuuvillalla.

Torkkupeitto

vihreä huopa, vaaleanpunainen ja vaaleavihreä raita

Villahuopa tuo lämpöä ja pehmeyttä niin sisustukseen kuin myös kylminä iltoina käyttäjälleen. Huovan pintaan muodostuu kapea vinoviiva. Oman tyylisi mukaan voit kutoa värikkäitä tai hillittyjä raitoja tai ruutuja.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 135 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: Lankavan huopalanka 100% villaa
Sidos: toimikas
Hinta: 29 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa villalangoilla.


Toivomuslista

Haluaisitko ehdottaa omaa toivettasi? Ilmoita kiinnostuksesi suoraan kutomon yhteystietojen kautta (sivun yläosassa). Toteutamme toivomuksia kiinnostuksen mukaan ja soveltuvien kangaspuiden vapauduttua.

Tulossa: