Korso

Tervetuloa kutomaan taitokeskus Korsoon!

Taitokeskus Korsossa pääset kutomaan kangaspuilla ohjaajan opastuksella. Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy itse tehty tekstiili – meillä pääset toteuttamaan ideasi valmiiksi tuotteeksi. Meille voit tulla olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi kutoja. Aloittelijat oppivat kankaankudonnan perusasiat ja kokeneemmat pääsevät syventämään taitojaan.

Kudottu tuote voi olla matto, huopa, pyyhe, ryijy, sisustuskangas, vaatetus- tai asustekangas tai jopa taidetekstiili. Voit hyödyntää suunnittelusi tukena kankaankudonnan mallistomme valmiita malleja, soveltaa niitä tarpeen mukaan tai suunnitella juuri mieleisesi tuotteen. Loimet on aina valmiiksi rakennettu kangaspuihin, joten sinä pääset suoraan kutomaan. Meille voit esittää myös loimitoiveita ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan.

Taitokeskuksessa saat ohjaajalta apua kudonnan eri vaiheissa taitokeskuksen aukioloaikoina, mutta meillä voit kutoa joustavasti myös aukioloaikojen ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin. Ohjaaja auttaa oman kudontavuoron varaamisessa, työn suunnittelussa, toteutustavan- ja materiaalien valinnassa sekä itse kutomisessa sen kaikkine vaiheineen. Ohjaaja auttaa myös tuotteen viimeistelyssä ja taitokeskuksessa käytössäsi ovat ompelukone ja saumuri tätä varten.

Taitokeskuksesta voit ostaa monipuolisesti erilaisia käsityön materiaaleja mm: matonkuteita, ontelokuteita, poppanaa, sisustustekstiileihin ja asusteisiin sopivia kudonta- ja neulelankoja, työvälineitä sekä tee-se-itse-tarvikepaketteja. Voit käyttää kudontaan myös omia materiaalejasi.

Kudonta-ajan varaaminen

Taitokeskus Korso
Korsontie 18

Hanna Karesjoki

050 344 7666

havukoski@taitoetelasuomi.fi

Takki- ja liivikangas

meren ranta, nainen seisoo laiturilla ja hänellä on päällä ruutukuvioinen mustalla, harmaalla ja vaaleanharmaalla kudottu liivi.

Malliston uutuuksiin kuuluva näyttävä ja yksilöllinen villakangas. Kangas kudotaan harvaan ja vanutetaan ennen ompelua pesukoneessa tiiviiksi ja helposti ommeltavaksi takki- tai liivikankaaksi. Loimen materiaali on täysin suomalaisen lampaan villaa ja lanka on myös kehrätty Suomessa; Mikkelin lähellä, Hiirolassa. Karstavillainen materiaali on kestävä ja kuohkea, eikä nyppyynny herkästi.

Taitotaso: osaaja

Loimen tiedot:
Leveys: 98 cm
Väri: vaalean-, keski- ja tummanharmaa
Materiaali: Villanka-villalanka
Sidos: palttina ja panama
Hinta: 28,50 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen kudotaan huopuvalla villalangalla. Kuvio erottuu parhaiten, kun kudotaan loimen väreillä. Myös loimen lähivärit samoilla tummuusasteilla soveltuvat.

Poppana

Poppanaloimeen kudottuja sini-vihreitä tyynyjä.
Poppanaloimeen kudottuja ja valmistettuja tyynyjä.

Poppana on perinteinen ohuesta puuvillakuteesta valmistettu sängynpeitto. Poppana voi kuitenkin olla myös montaa muuta asiaa, kuten tyyny, tabletti, kaitaliina, seinävaate, kori tai vaikka laukku!
Materiaaliksi sopivat poppanakude, erilaiset puuvillalangat tai räsyistä leikatut kuteet.

Taitotaso: aloittelija

Loimen tiedot:
Leveys: 58 cm
Väri: musta
Materiaali: 6-s. kotimainen kalalanka
Sidos: ruusukas ja palttina
Hinta: 9,50 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa esimerkiksi poppanakuteella, räsykuteella ja puuvillalangoilla.

Matto – leveä

Tällä veikeällä sidoksella voit kutoa vaihtelevaa pintaa kahta eri väriä käyttäen. Erilaisilla väriyhdistelmillä luot hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen niin lastenhuoneeseen kuin moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Matto on kaksipuolinen. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 115 cm
Väri: musta
Materiaali: 15 s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina, ristitoimikas
Hinta: 15,30 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa ontelo-, trikoo- tai räsykuteella

Kinos-kaitaliina

valkoinen pöytäliina, liinan päällä heiniä

Itse kudottu kaitaliina on kaunis ja kestävä käyttötuote vuosiksi eteenpäin.
Tämän loimen lankamateriaali on hieman paksumpi, täyspellavainen Veera-pellavalanka, jonka rouheus mahdollistaa hyvinkin modernin ja ilmeikkään tuotteen valmistamisen. Loimeen voit kauniita tuotteita kattaukseen: voit kutoa esimerkiksi kaitaliinaa tai tabletteja. Sidos on tekee pinnasta kauniin kolmiulotteisen ja muodostaa siksak-kuviota. Voit myös kutoa yksinkertaista palttinaa tai selkeän graafisia kuviokuderaitoja.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 36 cm
Väri: tummanharmaa
Materiaali: Veera-pellava
Sidos: kudekuviollinen
Hinta: 14,20 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa Veera-pellavalla tai muilla keskipaksuilla langoilla.

Huivi

beigeloimi lenkkimohairista,  40 cm, palttinasidos

Pörrö-huivi on ajaton ja tyylikäs asuste vuosiksi eteenpäin. Villasta valmistettuna se lämmittää myös syksyn ja talven viimoissa.

Kutomisen jälkeen huivin voi karstata, jolloin kuteen mohairlenkit aukeat ja pinnasta tulee pehmeän pörröinen.

Taitotaso: osaaja

Loimen tiedot:
Leveys: 40 cm
Väri: puuterinen beige
Materiaali: lenkkimohair
Sidos: palttina
Hinta: 18,80 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa lenkkimohairilla tai muilla villalangoilla.

Matto – kapea

Nainen kantaa räsymattoja

Vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa. Tämä ruusukkaaksi kutsuttu mattomalli tarjoaa monipuolisia ja ihastuttavia kuviovaihtoehtoja kutojalle. Kuviot toistuvat negatiivina maton nurjalla puolella. Erilaisilla väriyhdistelmillä luot hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen niin lastenhuoneeseen kuin moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 85 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ruusukas
Hinta: 11,20 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, ontelo- ja trikookuteilla.

Polaris- tai Kirkonkaari-matto

matto mustassa loimessa luonnonvalkoisella kudottu

Tähän loimeen voit kutoa joko perinteistä kaarevaa Kirkonkaari-kuviota tai modernimpaa soikea-kuvioista Polaris-mallia. Molemmat mattomallit ovat klassisia ja tyylikkäitä malleja eri tyylisiin koteihin.

Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 94 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 12-s. kotimainen kalalanka
Sidos: polaris / kirkonkaari
Hinta: 12,80 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, ontelo- ja trikookuteilla.


Toivomuslista

Haluaisitko ehdottaa omaa toivettasi? Ilmoita kiinnostuksesi suoraan kutomon yhteystietojen kautta (sivun yläosassa). Toteutamme toivomuksia kiinnostuksen mukaan ja soveltuvien kangaspuiden vapauduttua.

Tulossa:

Kukkiva-mattoloimi mustalla kalalangalla