Ryijy. Nyt. -näyttely pohtii ryijyn määritelmää ja uusia tulkintoja
03.07.2025
Suomalainen ryijy elää ja hengittää Suomen käsityön museon kesänäyttelyssä Ryijy. Nyt.
Näyttely Suomen käsityön museossa 10.5.‒31.8.2025
Millainen on 2020-luvun ryijy? Miten perinteinen nukallinen tekstiili muuntuu nykytaiteen ja muotoilun kentällä? Suomen käsityön museon kokoama Ryijy. Nyt. -näyttely esittelee tämän päivän ryijyjä ja niiden tekijöitä, antaen tilaa rohkeille kokeiluille ja perinteen uudelleenmäärittelylle. Mukana on 19 suomalaista tai Suomessa asuvaa taiteilijaa ja muotoilijaa, jotka tuovat esille ainutlaatuisen näkemyksensä ryijytekniikan mahdollisuuksista.
Näyttelyyn kootuissa teksteissä pohditaan kiinnostavasti ryijyn määritelmää. Onko tuftattu tekstiili ryijy?
Ryijy voi olla koru tai vaatekin
Näyttelyn ryijyt liikkuvat perinteisen ja modernin välisellä rajapinnalla. Tekijät haastavat materiaalien, muodon ja tekniikan perinteitä: mukana on niin kudottuja, tuftattuja kuin ommeltujakin ryijyjä. Materiaalivalinnat vaihtelevat perinteisestä villasta silkkiin, kierrätysmateriaaleihin ja jopa metalliin.
Ryijy on ollut osa suomalaista kulttuuria jo vuosisatojen ajan, mutta sen muoto ja käyttötarkoitus ovat jatkuvassa muutoksessa. Se ei ole vain perinteinen peite tai koriste-esine, vaan myös tulkinnan ja itseilmaisun väline. Näyttelyssä perinteinen seinätekstiili laajenee installaatioiksi, veistoksiksi ja tilallisuudeksi.
”Määrittelen ryijyn äärimmäisen hitaaksi villaiseksi ikiliikkujaksi, taidetekstiiliksi, joka on muovautunut vuosisatojen kuluessa peilaten yhteiskuntaa, ihmisyyttä, käsityötä ja taidetta. Ryijy merkitsee minulle tapaa ajatella ja ilmaista itseäni taiteellisesti. Ryijyn rooli on erittäin tärkeä kulttuurihistoriallisesti ja käsityöperinteen säilymisen kannalta. Ryijy on muistijälki”, taiteilija Niina Mantsinen kuvailee.
Ryijy. Nyt. -näyttely tarjoaa uuden katsauksen siihen, miten ryijy voi olla osa nykytaidetta, designia ja kestävän kehityksen ajattelua.
Näyttelyn taiteilijat:
Lotta Blomberg, Ama Essel, Annika Huurrekorpi, Anmari af Hällström, Tenka Issakainen, Laura Jantunen, Jonna Karanka, Hanna-Kaisa Korolainen, Alexandra Lindqvist, Sanna Majander, Niina Mantsinen, Riitta Nelimarkka, Satu Rautiainen, Joonas Salo, Melissa Sammalvaara, Heli Savila, Mirkka Suokas, Johanna Suonpää ja Hanna Wiik-Rosenqvist.
Ryijyn määritelmiä kautta aikojen
Suomen käsityön museo on koonnut näyttelyyn ajatuksia ja tulkintoja siitä, miten ryijyä tekstiilinä on tulkittu eri aikoina. Käsityöpiireissä joskus esiin nouseva kiistely siitä, mikä on ryijy saa näistä hyvää pohjaa ryijyn käsitteen tulkitsemiseen. Selvää on, että ryijyn käsite on laajempi ja avaramielisempi kuin pelkkä nukkainen seinätekstiili.
”Ryijy on tekstiili, jossa tekstiilin pinnalla on joko langan muodostamat avonaiset nukkapäät tai lenkkinukkapäät. Ryijy voidaan valmistaa kutomalla, ompelemalla valmiille pohjakankaalle tai tuftaamalla. Perinteisin valmistustapa on kudonta, jolloin tekstiili muodostuu loimista, kuteesta ja nukkalangoista, jotka on kutomisen aikana solmittu loimilankoihin.”
(Sari J:n versio Annen V:n tekstistä)
”Ryijy on tekniikkansa puolesta matto, jonka loimiin on kiinnitetty nukkia, lyhyitä langanpäitä, jotka peittävät useimmin vain maton toisen, harvemmin sen molemmat puolet. Tällaisena tekstiilituotteena on sillä ylhäisiä sukulaisia, se kun kuuluu samaan kutomateosten ryhmään kuin itämaiset solmumatot. Mutta monessa tapauksessa se on näitä sukulaisiaan ylhäisempi. Sillä kun itämaiset matot usein ovat joukkotuotantoa, ovat semminkin monet vanhat suomalaiset ryijyt yksilöllisiä taideluomia.”
(U.T. Sirelius, 1919)
”Teknillisesti määritellen ryijy on kudonnainen, joka muodostuu loimista, kuteista ja nukista.”
(Annikki Toikka-Karvonen, 1971)
”Sana ryijy tuo mieleen tuuhean, pitkänukkaisen sisustustekstiilin, tyypillisesti suomalaisen kansanomaisen käsityötuotteen, jota on todistettavasti kudottu maassamme jo keskiajalta lähtien, joka eli taiteellisen loistokautensa 1700-luvulla, rappeutui vähitellen 1800-luvun kuluessa ja lopulta kokonaan väistyi teollistuvan tekstiilituotannon tieltä herätäkseen kuitenkin uuteen kukoistukseen 1900-luvulla, tällä kertaa tekstiilitaiteilijoiden ansiosta.”
(Annikki Toikka-Karvonen, 1971)
”Ryijyt ovat rappeutuneet meillä siinä määrin, että niitä ripustetaan viikkolehden kokoisina läiskinä seinille, ja mikä surullisinta, niitä on ruvettu — ompelemaan. Johtavat taidekudontaliikkeet eivät pelkää suositella ryijyjen ompelemista. Pitäisi siis vain vielä ottaa käytäntöön saksalaisten aikanaan suosittelema liimamenetelmä, ettei edes tarvitsisi laisinkaan solmia nukkia. Kestäisiväthän ne toki tällaisinakin aikansa seinillä ja muusta ei nykyisin näytetä piitattavankaan.”
(Arttu Brummer, 1935)
”Ryijy on nykyään ylellisyysesine suuremmassa määrin kuin koskaan aikaisemmin. Maalauksellisuudessaan ja vivahdusrikkaudessaan sitä on usein verrattu abstraktiin taideteokseen – puhutaan ”nukkamaalauksesta”. Sommittelultaan se onkin yhtä vapaamuotoista kuin moderni taide, mutta sellaista värin tehoa ja syvyyttä kuin ryijyissä on, ei voi aikaansaada missään muussa materiaalissa.”
(Anja Louhio, 1970)
”Ryijy on käsin valmistettu nukallinen tekstiili, joka on nukitettu solmimalla eli kiertämällä lankaniput loimilankojen ympäri. Nukkalankojen niput solmitaan kankaan loimilankoihin vaakasuunnassa riveittäin. Nukat on joko jätetty lenkille tai leikattu auki. Nukkasolmut ja nukkarivien Väliin kudottu välikude näkyvät nurjalla puolella. Nukkapinta on yleensä ryijyn näkyvä osa, ja pohjakangas jää piiloon nukkarivien väliin.”
(Ulla Karsikas, 2023)
Ryijyn kudonta tai ompelu – mikä on ryijy?
Perinteinen ryijy muodostuu loimista, kuteista ja nukista. Ryijy kudotaan vaakasuorasti kangaspuissa tai ommellaan valmiille pohjakankaalle. Pohjakankaan sidos on yksinkertainen palttina tai toimikas. Nukitus on tavallisesti villaa. Moderneissa ryijyissä se voi olla myös pellavaa, paperinarua tai vaikka valokuitua sekä usein monen eri materiaalin yhdistelmiä.
Nukkalanka solmitaan rivi kerrallaan solmuiksi. Nukkasolmu on sama kuin itämaisissa matoissa, ns. gordion- eli smyrnasolmu, ryijysolmu. Yhdessä nukassa on kahdesta neljään lankaa, mutta nukan pituus ja nukkarivien tiheys vaihtelevat. Nukkalangat saadaan tasamittaisiksi käyttämällä apuvälineenä keppiä eli nukkavarpaa, jonka ympärysmitta vastaa nukan pituutta. Nukkalangat voidaan mitata ja leikata ennen niiden yksittäistä solmimista tai lanka voidaan kierittää (pujottaa) rivi riviltä valmisteilla olevaan pohjakankaaseen ja sen jälkeen yhdellä kertaa leikata nukan päät auki. Silmukka- tai lenkkiryijyssä nukat jätetään leikkaamattomina silmukoille.
Ryijyompelussa nukkalangat ommellaan harvalle palttinasidoksiselle juutti- tai pellavakankaalle tai villapohjakankaalle. Neulalla oleva pitkä lanka kiepautetaan pohjakankaaseen solmitun solmun jälkeen lovellisen nukkalastan ympärille. Langan väriä vaihdetaan kuvio-osien mukaan. Lankalenkit leikataan rivi tai väri kerrallaan auki lastan lovea pitkin.
Tuftaus
Tuftauksessa työn ryijymäinen pinta syntyy tuftausneulan avulla pohjakankaaseen tehdyistä lankalenkeistä. Langat eivät kiinnity kankaaseen, vaan ne voi tarvittaessa purkaa vetämällä pois. Tiiviisti neulattu työ pysyy melko hyvin koossa, mutta purkautumisen estämiseksi valmiin työn nurjalle puolelle voi kiinnittää silitettävän tukikankaan tai nurjan puolen voi sivellä liimalla.
Tuftausneulan kehittyneempi versio on ammattikäyttöön tarkoitettu paineilma- tai sähkökäyttöinen tuftauspistooli. Lopuksi tuftatun tekstiilin nukat leikataan ja imuroidaan ennen käyttöä. Tuftauksessa teoksen äärimuodoilla ei ole rajoituksia, kuten perinteisillä ryijyillä.
Lisätietoja näyttelystä:
Mikko Oikari, intendentti, Suomen käsityön museo, mikko.oikari@jyvaskyla.fi, p. 050 553
Teksti Suomen käsityön museo ja Taitoliitto.