Käsityörinki

Pärekoreja.

Elävän perinnön ringit toimivat vapaaehtoisesti Museoviraston työn tukena Unescon sopimuksen toimeenpanotyössä ja niillä on myös roolinsa aineettoman kulttuuriperinnön kansallisessa luetteloinnissa. Käsityörinki toimii koordinoivana elimenä ja solmukohtana käsityöalan perinteen harjoittamisessa, siirtämisessä, koulutuksessa, tutkimuksessa, dokumentoinnissa ja tallentamisessa sekä tuo yhteen alan toimijat kolme-neljä kertaa vuodessa kehittämään ja keskustelemaan. Käsityörinki voi herätellä kansallista keskustelua, järjestää seminaareja ja tapahtumia sekä luoda uusia kumppanuuksia ja hankkeita.

Taitoliiton koordinoimassa käsityöringissä ovat mukana:

Museovirasto, Helsingin yliopisto, Helsingin työväenopisto, Modus ry, Suomen käsityön museo, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Helsingin yliopisto / käsityötiede, Suomen käsityön ystävät Oy, Sami Duodji ry, Designmuseo, Restaurointikilta, Ornamo, Rakennusperinteen Ystävät ry, Marttaliitto, Tyyne-Kerttu Virkki -säätiö, Punomo.fi -käsityö verkossa, Tekstiilikulttuuriseura, Itä-Suomen yliopisto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Ammattiopisto Tavastia, Draktbyrån Brage, Riihimäen lasimuseo, Suomen kultaseppien liitto, Uuden muotoilun yhdistys, Savonia-ammattikorkeakoulu, Wetterhoff, Suomen pelimuseo, Tekstiiliopettajaliitto TOL ry sekä käsityöalan tutkijoita.

Tammikuussa 2017 ilmestyi Käsityörinki-toimijoiden laaja verkkojulkaisu ”Itsetekemisen perinne – Käsityöt elävänä kulttuuriperintönä”, joka valottaa aihetta 10 asiantuntija-artikkelin kautta.

Käsitöihin liittyviä esimerkkejä löydät Elävän perinnön wikiluettelosta.

Tervetuloa mukaan kartuttamaan Wikiä elävän käsityöperinnön ilmiöillä!

Lisätietoja:
www.aineetonkulttuuriperinto.fi
• Leena Marsio, erikoisasiantuntija, Museovirasto, leena.marsio(at)museovirasto.fi, puh. +358 295 33 6017
• Kikka Jelisejeff, kehittämispäällikkö, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, kikka.jelisejeff(at)taito.fi, puh. +358 40 7523 662