Pellavan käsittelemiseen käyttökelpoiseksi kuiduksi liittyy paljon vaiheita ja tekemistä. Pellavasadon käsittely, korjuusta alkaen, tehtiin usein yhdessä talkoilla, koska työtä oli paljon ja se piti saada aikaiseksi melko nopeasti. Pellavatalkoissa tehtiin lujasti työtä, mutta samalla talkoot olivat mahdollisuus kanssakäymiseen, seurustelemiseen ja juoruiluun kyläyhteisön tapahtumista. Pellavatalkoisiin on liittynyt ruokakulttuuria ja juhlimista, ja siinä sivussa mahdollisen elämänkumppanin katsastamista. Sekä pojat että tytöt ovat voineet talkoissa osoittaa kyvykkyyteensä ja näppäryytensä talon töissä. Pellavan jatkokäsittely, kehruu ja kankaaksi kutominen, oli tyttöjen ja naisten alaa, jossa he saattoivat petata paikkaansa puolisomarkkinoilla.

”Kehrää villat pellavat, lua kankaaks molemmat, tee hyvin askarees, nin taito nostaa mainehes.”

Nyhtäminen

Pellavasato korjattiin käsin keräämällä, nyhtämällä käsin maasta. Nyhdetty pellava sidotaan viuhkoihin, joita kutsutaan myös roivaiksi tai sormauksiksi. Monilla paikkakunnilla pidettiin sadonkorjuun jälkeen nyppäjäisiä: yhteisiä juhlia tehdyn työn kunniaksi.

Kun pellava oli liotettu ja kuivatettu, oli se valmista loukutettavaksi ja lihdattavaksi.

”Vilja riiheen, pellava loukkuun, nuoli majavaan ja kala koukkuun.”

Loukutus ja lihtaus

Loukutus ja lihtaus oli kovaa, pölyistä työtä, joka sujui vaivattomimmin yhdessä talkoilla. Talkoot saatettiin pitää riihessä, tai usein myös saunassa. Pellavasaunaan lämmitettiin vain mieto lämpö, jotta työn tekeminen oli mukavaa.

Mieto vehnäsev vettää, toenen mieto pellavaan.”

Vaikka pellavatalkoissa tehtiin fyysisesti raskasta työtä, talkoisiin osallistuttiin mielellään. Talkoisiin kuului aina erityisen hyvät tarjoilut ja juhlimista, tanssia ja ilonpitoa talkooväen kesken.

Oli lihtaajaiset ja lihtatalkoot, joissa annettiin kahvia leivän kanssa ja vietettiin iloista elämää. ”(Längelmäki)

Pellavasaunassa tai -riihessä oltiin yleensä yön yli. Pellavatalkoot aloitettiin illalla, ja työ sujui usein vauhdikkaasti, kun talkoolaiset kilpailivat keskenään, kuka sai aikaiseksi eniten pellavakasoja. Talkoissa oli työnteon lisäksi ainakin puoliluvallista kähmiä toisten valmiita sormauksia omaan kasaansa. Kasan koosta pääteltiin paitsi ahkeruutta myös sopivuutta naimakauppoihin.

Kun liinat saatiin loukutetuksi, katsottiin kellä on enimmin mykyrii. Sentähden liinapivoi jokainen suuriskelmi koetti toisilta varastaa omaan kasaansa.

Kilpailtiin, kuka on joutuisin tekijä, se antoi tytöille mainetta miehen saannissa. ”(Laihia)

Aamuyöllä, kun työt olivat edenneet jo pitkälle, varsinkin nuorten talkoissa saatettiin ruveta ”jylläämään”. Jyllääminen oli enimmäkseen harmitonta telmintää, mutta meno saattoi yltyä voimien käyttämiseksi niin, että lihdat kaatuivat. Jylläämisessä pojat osoittivat voimiaan ja kiinnittivät tyttöjen huomiota itseensä, naimakaupat mielessään.

Kun öhkässä liinoja loukuttaissa
pojat ne lystiä pittää
niin tyttöjen rinnassa saunan puolla
rakkaus alakaa ittää.

Pellavatalkoissa tehdyn työn määrän lisäksi sen laatu oli merkitsevä avioliittomarkkinoilla. Lihtaajan tekemän kimpun kauneudesta pääteltiin saako tekijä ruman vai kauniin miehen. Kimpun laatu vaikutti tuleviin lapsiinkin: jos osasi kääntää valmiiden kimppujen päät kauniisti nupulle, sai kauniita ja pieninenäisiä lapsia.

Pellavatalkoissa siirrettiin eteenpäin pellavan käsittelyyn liittyvää osaamista ja tietoa. Vähintään yhtä tärkeää oli se, että samalla välittyi tapoja ja tunnetta siitä, miten yhteisössä ja yhteisönä eletään. ”Työ yksin tervaa, joukolla kuin hunajaa”. Talkoiden hunajassa maistuu yhteenkuuluvuuden tunne ja tavat.


Tekstin on koostanut Anna-Mari Raunio.
Tekstissä on käytetty lähteenä:

Pellavatalkoiden syömiset ja juomiset

Pellavatalkoot tarkoittivat pellavasadon käsittelemisen lisäksi yhteisön kokoontumista viettämään aikaa yhdessä ja vähän juhlimistakin. Talkootalossa tarjottiin parasta juhlaruokaa ja varsinaisten aterioiden lisäksi tarjottiin juotavaa ja välipaloja. Talkoita varten on taloissa pantu parempaa kaljaa ja kahvi, joka saattoi olla tavallisesti ohrista keitettyä korviketta. Miesväelle tarjottavat viinaryypyt mainitaan usein talkoita kuvaavissa tarinoissa.

”Tomuisissa loukuttajaisissa on kurkun kastikkeella ja hyvillä välipaloilla ollut vakinaisen juhlaruuan lisäksi tärkeä sija.”

Syöminen, ja juominen, rytmitti pellavatalkoiden etenemistä ja taukojen paikkoja. Tapana myös oli, että pellavapäivänä juhlaruokaa sai kuka tahansa, joka tuli taloon tuli. 

”Perunamämmiä oli aina pöydällä, sai syödä, koska vain lystäsi” (Viljakkala) 

Talkoot aloitettiin yleensä ruoka- tai kahvipöydässä. Ruokailun jälkeen saatettiin mennä illansuuksi nukkumaan, jotta sitten jaksetaan olla loukkuriihessä läpi yön. Loukutusväelle tarjottiin riiheen tai saunaan välipaloja, joiden voimalla sitten työ saatiin sujumaan hyvin. Loukutusväelle on saatettu tarjota välipalana esimerkiksi pannukakkua, juustoa, mämmiä, puolukkahilloa, makkaraa ja rieskavoileipiä. Itä-Suomessa kiukaan pesässä paistetut naurishaudukkaat, ja paikoin myös lanttu- ja perunapaistikkaat ovat olleet erityisesti pellavatalkoiden herkkuja.

”Yö kuluu. Nälkä tulee. Syödään keitettyjä nauriita ja kokkelia, vadista otetaan paistettua lihaa, ja puulautasella on leipää ja voitakin. Jano kiusaa myös liinariihessä olijoita. Kahvia tarjotaan pariin kolmeen kertaan, ja – elämme olleita ja menneitä aikoja – miehille viinaryyyppyjä. Puheen purina alkaa yhä voimakkaampana kuulua loukkujen lotinan seasta.” 

”Öisellä yhdessä ololla puolihämärässä huoneessa oli omat viehätyksensä sinänsäkin, mutta tunnelmaa yrittivät emännät nostaa erikoislaatuisella kestityksellä: tarjottiin mämmiä, usein perunamämmiä, jonka tapaista nykykansa on tottunut syömään vain pääsiäisen maissa.”

Kun työ oli saatu valmiiksi, saatettiin saunoa ja sitten talkooväkeä odotti tuvassa hyvä ateria. Lihtoosaunassa puheltiin kylän asioista ja myös arvioitiin talkoiden tarjoilut.

”Sormaukset oli edellisenä päivänä pantu saunaan kuivumaan ja kutsuttu kylän itsellismummuja tyttärineen lihtoosaunaan. Heitä tuli joskus saunaan istuupenkit ja lavittat täys. Siinä oli lihdan läikinätä ja puheen sorinaa ja juttua kaikenlaista. Siellä tiedettiin suukot, saatot, paksunaolot, häät, ristiäiset, yms. Tämän päivän ruoka oli talon parasta, joka arvosteltiin ankarasti.” (Artjärvi)

”Ehtoollinen oli loukutustalkoissa hyvä kuin kestipöytä, monenmoiset leivät oli leivottu ja ruuat valmistettu, oli olutjuustoa tai vellinkiä, lihasoppaa, joskus hedelmäsoppaakin” (Lohja)

Aterian jälkeen oli tapana vielä juhlia tanssimalla, mutta ei välttämättä kovin pitkään. Talkooväki oli väsynyttä yön yli jatkuneen työnteon jälkeen. Usein myös odotti seuraavana päivänä uudet juhlat, kun samat talkoolaiset kulkivat useana päivänä peräkkäin eri talojen talkoissa. Ennen pyhäin päivää oli kiireinen talkoojuhlien aika, kun pellavat haluttiin saada loukutetuksi sitä ennen. 

Vieraanvaraisuus ja yhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen on kuulunut pellavatalkoisiin. Talkoissa on tarjottu työn ja ruumiin ravinnon lisäksi tilaa yhdessä olemiselle ja hauskanpidollekin. Pellavatalkoissa ei käsitellä vain pellavaa, vaan myös yhteisön tilaa ja tarpeita. 

Tekstin on koostanut Anna-Mari Raunio.
Tekstissä on käytetty lähteenä:

  • Vilkuna, Kustaa. 1946. Työ ja ilonpito. Kansanomaisia työnjuhlia ja kestityksiä. Helsinki: WSOY.

Kuva Gunnar Bäckman.