Käsityö yhdisti työporukan ja tuftatut kuvat päätyivät näyttelyyn

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan pienryhmä uppoutui luomaan langoilla kuvia viime keväänä Taito Lapin tiloissa ja ohjauksessa. Mukana yliopiston työyhteisön ryhmässä oli niin aktiivisia käsityöläisiä ja taiteen ammattilaisia, mutta myös monta, jotka eivät ole tehneet juuri ollenkaan käsitöitä aikaisemmin. Porukan luovasta matkasta tuftauksen parissa tuli riemukas ja näkyvä.

”Porukassa heittäydyttiin riemukkaasti epämukavuusalueelle”, kiteyttää Susanna Vuorjoki.

”Yhdessä tutustuttiin mahdollisuuksiin ja rajoituksiin, joita lankojen yhdistely kankaan pinnalle tarjoaa tuftaustekniikkaa käyttäen. Tuftaamispuolelle kuvio muodostuu tasaisempana pintana, kääntöpuolelle ryijymäisenä. Jäljessä on jotain maalauksellisuutta, kuvaa Elina Härkönen.

Raija Heikkilä kertoo tuftaustekniikan haasteista: ”Materiaaliin ja tekniikkaan opittiin vähitellen ja huomattiin pelkistämisen voima: kuviin kannattikin valita vain olennaisimmat elementit. Moni huomasi tasapainoilevansa luonnonmukaisen vaikutelman ja abstraktien muotojen välillä. Kuva saattoi olla etukäteen ajateltu, kun taas toisilla lopullinen kuva muotoutui vähitellen, vuoropuheluna kehkeytyvän työn ja tekijän välillä. Välillä purettiin ja tehtiin uusia kokeiluja.”

Lapin yliopiston tuftauskurssilaiset ryhmäkuvassa.

Erilainen tekeminen yhdistää

Yhteinen tekeminen käsityön ääressä, oman työympäristön ulkopuolella oli hieno kokemus. Työkaverit tulivatkin tutuiksi toisenlaisessa ympäristössä, luovan tekemisen äärellä. Ideoita kehiteltiin osittain yhdessä ja uusi tekniikka antoi mukavaa haastetta ja uuden oivaltamisen mahdollisuuksia.

Tuftaaminen tekniikkana yllätti ja jäi innostamaan. ”Helppoa ja mukavaa talvipäivän ajankulua”, kuvaa Janette Tolppi, joka ei olisi koskaan uskonut omistavansa kassillista villalankaa. Hän kun ei ollut ikinä ennen innostunut mistään käsitöihin liittyvästä.

Ryhmän yhteinen tekeminen on poikinut myös näyttelyn Tuftatut kuvat, joka oli ennen joulua Lapin yliopistolla ja nyt näyttelyyn voi tutustua Taito Lapin tiloissa Rovaniemellä 22.3.2024 asti.

Tuftattu värikäs lintutaulu, puna-valkoinen Kotka.
Silja Nikula, Riehakas lintu.
Tuftaustyö Mustikka, ympyrämäinen abstrakti kuvio.
Satu Miettinen, Mustikka.
Värikäs tuftattu taulu, talokuvioita.
Marja Ylioinas, Tie kotiin.

”Ihan loistavaa, että meillä on täällä Rovaniemellä Taito Lappi, joka tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja työ- tai ystäväporukan luovaan viihtymiseen”, toteavan tuftausryhmäläiset yhdessä. Ja ryhmän matka jatkuu, seuraavaksi sukelletaan kuvakudosten pariin Taito Lapin ohjaajien opastuksella.

Laura Laivamaa kertoo yhdistyksen työyhteisöille tarjoamasta käsityötoiminnasta:

”Taito Lappi ry on tarjonnut viime vuosina tyhy-kursseja oman perustoimintansa lisäksi. Kurssit tuovat työporukoille iloa arkeen, mukavaa yhteistä tekemistä oman työskentely-ympäristön ulkopuolella ja usein opettavat esimerkiksi uuden käsityötekniikan. Kuten yliopiston tuftausryhmän jäsenet itsekin kuvaavat, tästä kurssista alkoi mieletön matka, joka johti yhteiseen näyttelyyn”.

”Näyttely on herättänyt positiivista kiinnostusta asiakkaissamme, töitä on tutkittu tarkasti, ja innostuttu edelleen tekniikasta. Näyttelyn avajaisten yhteydessä lanseerattiin myös Rovaniemen taitokeskukselle pieni galleria Kutomo, jossa toivomme esittelevämme jatkossakin kädentaidon näytteitä pohjoiselta toiminta-alueeltamme.”

Tuftatut kuvat II -näyttely
Galleria Kutomo
Taito Lappi, Postikatu 1, Rovaniemi
6.2.–22.3.2024

Näyttelyyn osallistuvat 16 teoksella 10 taiteilijaa:
Raili Heikkilä, Elina Härkönen, Maria Keskipoikela, Leila Lipiäinen, Marjo Majava, Satu Miettinen, Silja Nikula, Janette Tolppi, Susanna Vuorjoki ja Marja Ylioinas. Tekniikkaan johdatti Taito Lappi ry:n Karoliina Erkinjuntti, taiteiden tiedekunnan alumni.