Tekoäly ja käsityö – milloin tuote on käsityötä?

03.10.2025
Piirroskuva, jossa pöydällä tietokoneen näyttö , lakarullia, vihko ja sakset. Näytössä valokuvassa nahkatyön lähikuva.


Tekoälyn hyödyntämisestä käsityöalalla on toistaiseksi varsin vähän koottua tietoa, tutkimuksia tai tilastoja. Tekoälyn käyttö ei vielä näy laajasti esimerkiksi käsityömessuilla tai markkinoilla, mutta se ei tarkoita, etteikö alalla olisi jo ryhdytty hyödyntämään sitä. Olemme kuitenkin selvästi vielä tekoälyn hyödyntämisen alkuvaiheessa. Toistaiseksi eniten kysymyksiä ja kommentointia käsityömyyjäisissä ja -messuilla ovat herättäneet erilaiset printit, julisteet ja painokuvat, joita voidaan tuottaa tekoälyn avulla niin, ettei asiakas välttämättä tunnista tai tiedä tuotteen tekotapaa.

Tekoälyn käyttö herättää käsityöalalla monenlaisia tunteita. Myönteisenä mahdollisuutena nähdään tekoälyn hyödyntäminen välineenä, joka voi rikastuttaa luovaa prosessia. Toisaalta on herännyt huoli käsityön ja suunnittelun aitoudesta sekä luovuuden merkityksen hämärtymisestä. Tuntemukset käsityöläisten keskuudessa vaihtelevat kriittisestä varautuneisuudesta innostuneeseen oppimiseen ja uusien mahdollisuuksien kokeilemiseen.

Miten käsityö määritellään?

Jos lähdetään liikkeelle käsityön määritelmästä, käsityö on ihmisen tekemää työtä, jossa käytetään kädentaitoja. Käsityössä materiaali muokataan fyysisesti ilman automatisoitua tuotantoa, ja siihen liittyy ainutlaatuisuus, yksilöllisyys ja tekijän kädenjälki. Näin ollen tekoäly ei voi korvata käsityötä.
Käsityöhön liittyy usein myös tarina, tunne ja tekijän läsnäolo – kyse ei ole vain tuotteen valmistamisesta, vaan kokonaisvaltaisesta prosessista.

Käsityö on ihmisen tekemää työtä, jossa käytetään kädentaitoja.

Tekoälyllä ei voi tuottaa käsityötuotetta. Sen sijaan sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi luovissa prosesseissa, kuten kuosien suunnittelussa, mallien muotoilussa ja mallintamisessa. Jos tekoäly tekee suunnittelutyön ja ihminen toteuttaa sen käsin, voidaan puhua käsityön ja teknologian yhdistelmästä. Tämänhetkisessä kehitysvaiheessa rajanveto on melko selkeä: jos tekoäly on mukana ideoinnissa tai suunnittelussa, mutta ihminen valmistaa tuotteen käsin, kyse on käsityöstä. Jos taas tekoäly suunnittelee ja kone valmistaa tuotteen tai se tuotetaan digitaalisesti, ei kyse ole enää käsityöstä.

Uhka vai mahdollisuus 

Tekoäly voi olla sekä uhka että mahdollisuus käsityöläisille – riippuen siitä, miten siihen suhtaudutaan ja miten sitä hyödynnetään. Se voi toimia luovan työn ja suunnittelun tukena sekä inspiraation lähteenä, mutta se ei kykene täysin korvaamaan ihmisen tekemää suunnittelua.

Olisi tärkeää, että käsityöläiset oppisivat hyödyntämään tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia laajasti. Tuotekehityksen lisäksi myös esimerkiksi markkinoinnissa ja muissa taustalla tehtävissä töissä tekoäly voi auttaa, jolloin tekijä voi keskittyä itse käsityön tekemiseen.

On selvää, että tekoäly haastaa aitouden käsitteen. Kun tekoäly voi tuottaa käsityön näköisiä tuotteita, kuluttajan voi olla vaikea erottaa käsin tehtyä koneen tekemästä. Massatuotetut tekoälyllä suunnitellut tuotteet voivat kilpailla käsityöläisten kanssa hinnalla, vaikka eivät tarjoa samaa ”kädenjälkeä” tai tarinaa.

Vain käsin tehty on käsityötä

Käsityön arvo ei ole katoamassa – päinvastoin. Kun inhimillisyyden ja empatian arvostus tulevaisuudessa todennäköisesti vahvistunut, myös käsityön arvo tulee kasvamaan. Vain käsityönä valmistetut tuotteet voivat tarjota erityistä lisäarvoa, joka erottaa ne automatisoidusta massatuotannosta. Näin käsityönä valmistetuista tuotteista tulee tulevaisuuden luksusta.

Mikäli tuotteessa on esimerkiksi osin tekoälyllä tuotettuja osia, siitä on kerrottava avoimesti asiakkaille.

Taitoliitto pitää tärkeänä, ettei käsityöala jää syrjään tekoälyn tarjoamista mahdollisuuksista. Tilanne olisi verrattavissa siihen, ettei käsityöläisiä olisi aikoinaan kannustettu ottamaan käyttöön tietokoneita. Kehityksessä on pysyttävä mukana, ja tekoälyä kannattaa hyödyntää prosesseissa, joissa se vapauttaa aikaa ja resursseja käsityölle. Silti käsityö säilyy käsityönä vain silloin, kun se on tehty käsin. Mikäli tuotteessa on esimerkiksi osin tekoälyllä tuotettuja osia, siitä on kerrottava avoimesti asiakkaille.

Vaikka tekoälyn käytön ilmoittaminen ei ole vielä pakollista, avoimuus on avainasemassa. Asiakkaan tulisi saada tietää, missä määrin tekoäly on ollut mukana tuotteen valmistamisessa, jotta hän voi itse arvioida ja päättää, mitä tuotteessa arvostaa. Avoimuus lisää asiakasluottamusta ja on vastuullista, eettistä ja läpinäkyvää liiketoimintaa.


Minna Hyytiäinen
Taitoliiton toiminnanjohtaja

Sivun kuvituskuvan piirros on toteutettu tekoälyllä ja siihen on liitetty valokuva käsityöstä. Valokuva Hilja Mustonen.

TÄGIT: