Tekstiilit esineinä ja materiaalina yhdistävät meitä kulttuurien, aikakausien ja tieteenalojen yli.

Tekstiilien valmistus ja käyttö on yksi varhaisimmista ihmisen keksinnöistä. Missä tahansa ihmiset ovat asuneet, löydetään todisteita tekstiilien käytöstä: luolaihmiset käyttivät turkiksia ja nahkoja, varhaiset kulttuurit ruohoja, kasvien kuituja, kuorta ja juuria. Jo kauan ennen kuin puhuttu kieli oli täysin kehittynyt, ihmiset osasivat jo muokata materiaaleja.

Tämä kyky juontaa juurensa ihmisen perustavanlaatuisesta piirteestä: uteliaisuudesta. Aivot tutkivat – ne kysyvät, mitä tapahtuu, kun pitkä ruohonkorsi kierretään, taitetaan kahtia tai yhdistetään muihin kuituihin. Uteliaista kokeiluista syntyy naru tai köysi ja lopulta kudotut tai solmitut pinnat – matot, peitteet ja viitat. Tätä taidon oppimista varten ei tarvita puhetta, vaan vain havainnointia, toistoa ja kehollista älykkyyttä eli käden taitoja.

Universaalia kädentaitoa

Vastaavat taitojen kehityskulut ovat tapahtuneet itsenäisesti eri puolilla maailmaa. Samanlaisia tekstiilitekniikoita syntyi alueilla, joilla ei ollut yhteyksiä toisiinsa, mikä viittaa yhteiseen kognitiiviseen ja aistilliseen perustaan. Tekstiilien valmistus ei tässä mielessä ole kulttuuriin sidottua vaan se on syvästi inhimillistä.

Itselleni tämä tekstiilien tekemiseen liittyvä taitojen ja kulttuurien universaalisuus avautui monen mutkan kautta. Opiskelin ensin aasialaisia kieliä ja kulttuureja, ennen kuin siirryin tekstiilialan opintoihin State Academy of Art and Design Stuttgartissa. Siellä tajusin, että tekstiilien valmistus tarjosi sen, mitä olin pitkään etsinyt: yhteyden kulttuurien välillä.

Tekstiilit välittävät muistoja, tietoa ja huolenpitoa sukupolvelta toiselle.

Nelikymppisenä opiskelijana tajusin selvästi, että tekstiilien valmistusmenetelmät – kudonta, ompelu, solmiminen, sitominen – noudattavat samanlaista logiikkaa kaikkialla maailmassa. Materiaalit ja työkalut voivat vaihdella, mutta perusperiaatteet ovat samat.

Sama pätee koristeisiin ja väreihin. Kuvio ja aiheet vaihtelevat, mutta niillä on perinteisesti uniikkeja merkityksiä  eri kulttuureissa. Myös värien uuttamisen kasveista ja värjäystaito on kehittynyt itsenäisesti eri alueilla. Ero ei ole itse tiedossa, vaan sen kulttuurisessa tulkinnassa.

Vasta kaupankäynnin myötä eri kulttuurien rinnakkaiset kehityskulut tulivat näkyviksi toisilleen. Nykyään taitojen yhteiset juuret tunnetaan ja niitä arvostetaan jälleen. Siksi pidän tekstiilien tekemisen taitoja todellisina alkuperäistaitoina – kirjaimellisesti.

Tämä pohdinta tekstiileistä ja niihin liittyvästä taidosta tuo meidät parhaillaan Tampereella esillä olevaan 9. Eurooppalaiseen Tilkkutyö-triennaaliin. Näyttely kokoaa yhteen 45 nykyaikaista tekstiiliteosta 11:stä Euroopan maasta. Jokainen teos edustaa ajattelun ja tekemisen synteesiä. Taiteilijat tulkitsevat elämää tekstiilien kautta, käyttäen käsiään – joskus työkaluja – ajattelun välineinä. Valmistaminen on tässä muodossa materiaalin ajattelua, jossa mieli ja käsi ovat erottamattomia.

Näyttelyn avajaissymposiumissa  Taitoliiton Minna Hyytiäinen puhui käsityöhön juurtuneesta onnellisuudesta, miten onni elää käsityössä! Tohtori Vuokko Isaksson puheenvuorossaan Tilkkuilun uusi aalto Euroopassa sijoitti nykyajan käytännöt kehittyvään jatkumoon. Professori Minna Huotilainen toi mukaan tieteellisen näkökulman ja vahvisti sen, mitä tekijät ovat jo kauan intuitiivisesti tienneet: älykkyys ei sijaitse vain aivoissa, vaan myös käsissä, ja tämä yhteys on ratkaisevassa roolissa hyvinvoinnissamme.

91-vuotiaan, kuuluisan Josef Albersin entisen oppilaan Sheila Hicksin sanat kiteyttävät sekä symposiumin että näyttelyn ytimen:

”Kun työskentelen tekstiiliteosteni parissa, mieleni ratkaisee ongelmia. Pidän mieleni rauhallisena ja valppaana. Käsillä tekemisen kautta tehdyt oivallukset vahvistavat tunnetta, että olen elossa.”

Sheila Hicks

Tekstiileiden kautta meitä yhdistää mielen ja käsien sekä ajatusten ja kosketuksen yhteys. Niihin liittyy myös yksilölliset kokemukset ja kulttuurien kohtaaminen. Ne välittävät muistoja, tietoa ja huolenpitoa sukupolvelta toiselle. Ne antavat meille mahdollisuuden ajatella materiaalin kautta, ymmärtää ilman sanoja ja tuntea merkityksiä.

Tässä mielessä tekstiilitaide on enemmän kuin vain väline. Se on hiljainen, mutta voimakas ihmisen kieli, joka muistuttaa meitä siitä, keitä olemme, mistä tulemme ja kuinka syvästi olemme yhteydessä toisiimme.

Tekstiilitaiteilija Lotte Hofmannin (1907–1981) tekstiiliteoksia.
Nanna Aspholm-Flik on tutkinut hänen teoksiaan ja järjestänyt Lotte Hoffmanin retrospektiivin (yli 140 teosta)  9.eqt:n ”kotimuseossa” Heidelbergissä 28.9.2025–18.01.2026. Lotte opiskeli Johannes Itten koulussa Berliinissä 1920-luvulla. Hänen tekstiiliteos palkittiin kultamitalilla 1954 Milanon triennaalissa. Hän oli Brysselin maailmannäyttelyssä 1958 ja kesällä 1964 edustamassa Saksaa New Yorkissa World Crafts Councilin perustamiskonferenssissa.
”Tiedän Lotten käyneen Suomessa 1963. Olisi hauskaa kuulla, jos jollain lukijalla on tietoa tämän Suomen matkan ajalta.”