Vuoden 2022 käsityöharrastaja Tuija Mäki rakastaa värejä

Tuija Mäki, Vuoden 2022 käsityöharrastaja.

Tuija Mäki on tehnyt käsitöitä aina. ”Äiti opetti lapsena nuken vaatteiden tekemistä, ja siitä asti ovat käsityöt kuuluneet elämääni”, Tuija sanoo. Tuijan lapsuudesta asti jatkunut käsityöharrastus huomioitiin Käsityögaalassa Vuoden 2022 käsityöharrastaja -tunnustuksella.

Tamperelainen Tuija Mäki on käsityöbloggaaja ja hänen Värikäs kädenjälki -blogi onkin todellinen ideoiden ja tekniikoiden runsauden sarvi. Tuijan käsissä on syntynyt niin mosaiikkitöitä kuin sukkia perinteisellä neulakinnastekniikalla ja upeita huonekalujen verhoiluja ja entisöintejä. Laaja ja monipuolinen erilaisten tekniikoiden kirjo herättää kysymyksen, miten ihmeessä hän on oppinut tuon kaiken? ”Olen aina ollut innokas kursseilla kävijä. Olen käynyt paljon kursseja Ahjolan kansalaisopistossa ja viimeiset 4,5 vuotta olen suorittanut käsityön taiteen perusopintoja Näpsä käsityö- ja muotoilukoulussa Tampereella.”

Viime keväänä Tuija toimi Taito Pirkanmaan Taito-lähettiläänä ja pääsi tutustumaan Epilän taitokeskuksessa myös kudontaan. Kevään aikana kangaspuissa syntyi niin mattoa, pyyhkeitä kuin huopakin.

Tuija Mäen kierrätysmateriaaleista tekemä fantasiametsä.
Tuija Mäen kierrätetyistä kengistä tekemiä koruja.
Tuija Mäen kunnostamat tuolit.

Sytyn väreistä ja kierrätysideoista

”Havainnoin ympäristöäni värien kautta”, Tuija kertoo. ”Minulle kaikki käsityötekniikat ovat rakkaita, innostun erilaisista materiaaleista mutta kierrätys on erityisen lähellä sydäntä. Roskista voi tehdä vaikka mitä”, innostuu Tuija. ”Sisustamisen ei tarvitse olla tylsää, ja värit sopivat mitä ihanammin myös suomalaisiin koteihin.”

Yksi tuore väripilkku löytyy Tuija kotoa kesällä hyllyn päälle rakentuneesta fantasiametsästä. Tuija osti kesälomareissusta neljä värikästä lintuhahmoa, mutta kotona tuntui, että ne kaipasivat ympärilleen jotain lisää. Tikuista, vanhasta kynttilänjalasta, kankaanpajoista, maalista ja helmistä alkoi muotoutua värikäs fantasiametsä, johon lomatuliaislinnut asettuivat asumaan kuin olisivat olleet siellä aina. Nyt kokonaisuus ilahduttaa kodin hyllyllä ja on kuin pysyvä värikäs kukka-asetelma, jossa riittää katsottavaa aina uudelleen ja uudelleen.

Kierrätys on erityisen lähellä sydäntäni. Roskista voi tehdä vaikka mitä!

Tuija Mäki

Mihin kaikki käsityötuotokset päätyvät? ”Teen pääasiassa juttuja, jotka sijoittuvat kotiin tai perhepiiriin. Aika paljon teen koruja, joita annan lahjaksi”, Tuija selittää.

Tulevaisuuden suunnitelmana on opetella paperitaittelua. ”Näen jo koko seinän täynnä origamikukkia. Vielä en tiedä miten lähden eteenpäin, löydänkö vaikka YouTubesta tarpeeksi hyviä ohjeita vai menenkö kurssille, mutta lopputulos siintää jo silmissä”, Tuija kertoo suunnitelmistaan.

Tuija ilahtui Vuoden käsityöharrasta 2022 -palkinnosta ja siitä, että Taitojärjestö ottaa tällaisen roolin käsityöalan huomioisessa. ”Olen erityisen iloinen, että Taitojärjestö kuljettaa perinnettä ja on tärkeää, että taitoja jaetaan myös lapsille nuorille”.

Vuoden 2022 käsityöharrastaja
TUIJA MÄKI

käsityöbloggaaja, Tampere
https://www.varikaskadenjalki.fi/
IG @varikaskadenjalki
Palkittava on monipuolinen käsityön taitaja ja aktiivinen innostaja. Hän välittää käsityön iloa ympärilleen upealla Värikäs kädenjälki -blogillaan. Hän on monipuolinen tekijä, joka jakaa osaamistaan ja omia ohjeitaan muille käsityön harrastajille. Kannustavalla ja muut huomioon ottavalla asenteella hän on innostanut myös muita kädentaitojen maailmaan. Lisäksi hän kehittää jatkuvasti itseään ja ottaa uteliaasti haltuun uusia tekniikoita. Hänen tekemisestään huokuu hyvä mieli ja tekemisen riemu.

Vuoden käsityöharrastaja -palkinto jaettiin ensimmäisen kerran järjestetyssä Käsityögaalassa 17.9.2022

Palkintona Suomen Kädentaidot -messujen messuviikonloppu-paketti marraskuun messuille. Valinnan tekivät yhteistyössä Taitoliitto, Kansalais- ja työväenopistojen liitto sekä Suomen Kädentaidot -messut.


Teksti Johanna Aydemir.
Kuvat Tuija Mäki.