Huovutusta, lasitöitä, värjäystä, posliininmaalausta, hopeakoruja, kudontaa, taontaa ja monta muuta käsityötekniikkaa löytyy Sari Niskasen taitojen laarista. Näitä kaikkia hän on opetellut myös kansalaisopiston kursseilla, joissa hän on vakiokävijä. Eikä pelkästään nykyisellä kotipaikkakunnallaan Lahdessa, Sari käy kursseja myös lähikunnissa. Tuntuu, että Sari on kokeillut lähes kaikkia käsityötekniikoita, kun hän luettelee myös nypläyksen, frivolite-pitsit, ompelun, virkkauksen, kehräyksen, betonityöt, neulomisen ja oman kansallispuvun muokkauksen vanhasta puvusta. Pitkän pohdinnan jälkeen löytyy ainakin muutama vielä tutustumaton käsityö: ”Punontaa, pajutöitä tai keramiikkaa en ole kokeillut”, Sari naurahtaa.

”11-vuotiaana ilmoitin äidille, että haluan virkata itselleni mekon”, Sari kertoo lapsuudesta asti mukana kulkeneesta kiinnostuksestaan kädentaitoihin. ”En saanut lankoja mekkoon, mutta sain tehdä liivin”. Kotona käsitöille annettiin aina mahdollisuus, vaikka Sari ei muistakaan, että äiti olisi ollut varsinainen käsityöihminen, mummo ehkä enemmänkin. ”Kansakoulussa inhosin käsitöitä, mutta oppikoulussa valinnaisessa käsityössä pääsin vauhtiin ja sain tehdä omia juttuja”, Sari kertoo.

Ylioppilasvuonna Sari sai päähänsä, että lakkiaispöytään hän haluaa kutoa itse pöytäliinan. Isoäiti auttoi tekemään loimen ja opasti alkuun. Ja pöytäliina on yhä tallessa yhtenä aarteena. Isoäidin oppien mukaan Sari on oppinut kutomaan matotkin: ”Pitää lyödä nii tiukan, että loimi ei saa näkyä”.

Minulle käsityöt ovat aina olleet mahdollisuus tehdä itse sellaisia vaatteita tai tavaroita, joita en ole saanut mieleisiäni valmiina.

”Kävin Hollolassa kaksivuotisen kotiteollisuuskoulun, josta sai paljon perustaitoja. Äiti toivoi minun jatkavan opintoja Kuopiossa, kävin pääsykokeissakin, mutta olin onnellinen, etten päässyt sinne”, Sari muistelee. ”En koskaan halunnut käsitöistä ammattia. Minulle käsityöt ovat aina olleet mahdollisuus tehdä itse sellaisia vaatteita tai tavaroita, joita en ole saanut mieleisiäni valmiina”. Sari kertoo, että nuorena hän kävi kyllä ahkerasti vaatekaupoissa, mutta ei ostanut sieltä koskaan juuri mitään. Valmiissa vaatteissa oli aina jotain, jonka hän olisi halunnut muuttaa, väri tai muu asia. Ja itse tekemällä saa juuri omanlaisia tuotoksia. Valmiit ohjeet tai mallit toimivat inspiraationa, mutta harvoin Sari tekee mitään suoraan valmiin ohjeen mukaan. Oma kädenjälki ja suunnittelu tulee aina mukaan matkan varrella. ”Nuorena tein oikeastaan kaikki vaatteet itse. Kun lapset syntyivät, halusin pukea heidät nätisti, eikä silloin pojille saanut mielestäni kauniita vaatteita kaupasta. Niinpä ompelin sitten itse”.

Viime vuosina erityisesti huovutus ja lasityöt ovat vieneet Sarin sydämen. Nyt hän on eläkkeellä ja aikaa käsityöharrastuksellekin on enemmän kuin ennen. Aktiivisena hän tosin harrastaa myös jumppaa monta kertaa viikossa. Sari käy huovuttamassa Lahden lisäksi Orimattilassa.

”Kursseilla minulle kaikkein tärkeintä ovat valmiit tilat ja välineet. On paljon helpompaan tehdä monia asioita kuin kotona, kun on kunnolliset tilat”, Sari tuumailee. ”Ja kaikkein tärkeintä on se oman vision toteuttaminen, saan juuri sellaisia asioita, joita haluan”.

Saria vuoden käsityöharrastajaksi ehdottanut Wellamo-opiston käsityönopettaja kuvailee häntä: ”Sari on luova, kekseliäs, sinnikäs, avulias, innostuva, iloinen ja taitava käsityön harrastaja”. Näihin kaikkiin on helppo yhtyä Sarin käsityötuotoksia nähtyään.

”Itsestäni tuntuu, että olen joskus liiankin innokas neuvomaan. Saatan ohjeistaa kurssilaisia, että kannattaa tehdä noin”, Sari mietiskelee. Mutta sehän on käsitöissä yksi rikkaus, taitojen jakaminen, osaavampi opastaa toista ja yhdessä opitaan lisää.

Kuvat ja teksti Johanna Aydemir.