Oletko kiinnostunut kirjomisesta, mutta et oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle? Pistoakatemia on sinulle, joka haluat päästä monipuolisesti sisään kirjonnan maailmaan. Pistoakatemiaa ohjaa kirjonnan erikoisneuvoja Elina Helminen.
Hyppää kirjontapistojen kiehtovaan maailmaan ja tule mukaan Pistoakatemiaan! Pistoakatemiassa tutustutaan ja opetellaan erilaisia kirjontapistoja ja -tekniikoita. Kurssilla saat haltuusi kirjontapistot ja kun pistot ovat hallussa voit soveltaa pistoja loputtomasti.
Pistoakatemia kokoontuu kerran kuukaudessa, yhteensä neljä kertaa.
Kursseilla opitaan kirjomaan pellavalle ja puuvillalle peruskirjontapistoja, tutustutaan villakirjontaan ja applikointiin, tehdään ristipistoja ja kirjotaan kanavapistoja.
Kurssin aikana opit myös jäljentämään malleja ja yhdistämään eri tekniikoita. Tekniikat opetellaan pienille tilkuille, jonka jälkeen voit suunnitella suurempia kirjontatöitä ja yhdistellä tekniikoita.
Kurssimaksuun sisältyy opetuksen lisäksi kaikki Pistoakatemiassa tarvittavat materiaalit ja välineet.
Kirjontakehyksen saat lainaksi kurssin ajaksi.
Kirjominen on hauskaa, rentoa ja ennen kaikkea rauhoittavaa!
Kurssipäivät ja sisällöt:
Ke 16.9. klo 13-16 / Kirjonnan alkeet
Ensimmäinen kurssi on startti kirjontapistoihin ja harjoittelemme peruspistoja tilkkuihin, tutustutaan kirjontalankoihin ja mallin jäljentämiseen.
Kurssihinta sisältää: Kirjontaneulan, pellava- ja puuvillakangaspalat sekä kirjontalangan kurssilla.
Kirjontakehyksen voi lainata kurssilla tai ostaa omaksi. Halutessasi voit tuoda oman kirjontakehyksen kurssille, halkaisija 20 cm.
Ke 14.10. klo 13-16 / Villakirjonta ja applikointi
Kurssilla käytämme villakangasta ja villalankaa kirjontaan. Tutustumme myös perinteiseen villakirjontaa ja kirjomme mm. ketju-, laaka- ja aitapistoilla. Kokeilemme myös applikointia villakankaalle kirjomalla helmilangalla villakankaasta leikattuja kuvioita villatilkkuun. Kurssilla käytämme jo tutuksi tulleita pistoja.
Kurssihinta sisältää materiaalit villakirjonnan tilkkukokeiluihin.
Kirjontakehyksen voi lainata kurssilla tai ostaa omaksi. Halutessasi voit tuoda oman kirjontakehyksen kurssille, halkaisija 20 cm. Villakirjontaa voi tehdä myös ilman kehystä.
Ke 11.11. klo 13-16 / Ristipistoja
Miten tehdään ristipisto ja mitä kangasta tulisi käyttää, entä jos kankaassa ei ole ruutuja? Miten suunnitella oma ristipistomalli? Näihin kysymyksiin saat vastauksen tällä kurssilla. Kirjomme ristipistoja ja tutustumme erityisesti kirjainmalleihin.
Kurssilla aloitetaan kirjomaan pieni tilkku ristipistoilla.
Kurssihinta sisältää aida-kankaan 25 x 25 cm kokeiluihin, kanavaneulan sekä kurssilla käytettävät kirjontalangat.
Kirjontakehyksen voi lainata kurssilla tai ostaa omaksi. Halutessasi voit tuoda oman kirjontakehyksen kurssille, halkaisija 20 cm. Ristipistoja voi tehdä myös ilman kehystä.
Ke 2.12. klo 13-16 / Kanavakirjonta
Tutustutaan kanavakirjontaan ja hieman sen historiaan. Piirretään malli penelope-kankaalle ja kirjotaan kanavapistoja villalangalla. Käydään läpi aloitus, päättely ja työn viimeistely.
Kurssihinta sisältää kokeilutilkku 20 x 20 cm, kanavaneulan ja valinnaisen villalankakitin 4 X 10 m
Hinta: 120€ (jäsenhinta 108€)
(Sis. opetuksen sekä kaikki kurssin aikana tarvittavat materiaalit ja välineet)
JÄSENILLE: Alekoodi verkkokaupassa TAITOJASEN26
Koodi syötetään sille varattuun kenttään henkilötietojen täyttämisen jälkeen. Muistathan painaa ”Syötä alennuskoodi” -painiketta, jotta alennus astuu voimaan.
Haluaisitko liittyä jäseneksemme? Kurkkaa linkin takaa lisää:
https://www.taito.fi/varsinaissuomi/liity-jaseneksi/
—
Kurkkaa saapumisohje Kuralan Kylämäen alueelle linkin takaa:
—
Huom.
Tällä kurssilla voit käyttää maksutapana Smartum, Epassi tai Edenred -kulttuurietua. Mikäli haluat käyttää etua, valitse maksutavaksi Maksu paikan päällä.
Huomioithan, että voit käyttää vain joko jäsenyys- tai kulttuurietua.
—
Hei kaveri, huomioithan tämän:
Kurssipaikan varaaminen on ostopäätös, eikä paikkaa voi peruuttaa. Mikäli olet valinnut maksutavaksi ”maksu paikan päällä”, laskutamme kurssimaksun kokonaisuudessaan 5 euron laskutuslisällä mikäli paikkaa ei käytetä.
Jos et pääse paikan päälle, voit luovuttaa tai myydä oman paikkasi eteenpäin. Ilmoitathan siitä kuitenkin meille niin tiedämme, kuka tilallesi tulee.
Mikäli kurssi peruuntuu meidän toimestamme, palautamme kurssimaksut viimeistään viikon kuluttua siitä kun kurssi on ilmoitettu perutuksi.
Osoite: Jaanintie 45, Kuralan Kylämäen Verstas, 20540 Turku
Tätä kurssia järjestää:
Taito Varsinais-Suomi ry
Kysy lisää kurssista: elina.helminen@taitovarsinaissuomi.fi
Puhelin: 040 849 9642






