Lumikello-villasukat

Emma Karvosen suunnittelemat Lumikello-sukat neulotaan varresta varpaisiin.
Sukkamalli oli alun perin Taito-lehden mysteerineule, jonka ohje julkaistiin osissa. Emma halusi suunnitella mallin, joka koostuu osista, mutta jonka lopputuloksesta ei ole pääteltävissä, mistä kohtaa yksi osa alkaa ja mihin toinen päättyy.
Tarvikkeet
Sport-vahvuista villa- tai merinovillalankaa vahvikkeella (n. 270 m/100 g).
Mallisukat on neulottu Louhittaren Luolan Väinämöinen Sportista (75 % villa, 25 % nylon, 264 m/100 g) sävyssä Taito Special.
- Yksi vyyhti riittää koon 40 sukkiin. Mallisukat on neulottu koossa 38.
- PUIKOT 3 mm:n sukkapuikot tai pyöröpuikko vähintään 80 cm:n kaapelilla.
- LISÄKSI Kaksi silmukkamerkkiä, päättelyneula.
Sukka joustaa hyvin leveyssuunnassa.
Neuletiheys
26 s ja 36 krs = 10 x 10 cm.
Neuleohje
OHJE
Luo 56 silmukkaa ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Neulekaaviot ja lyhenteet lopussa kuvana sekä lopun pdf-tiedostossa.
Varrensuu:
1.krs Neulo nurin.
2. krs Neulo oikein.
Toista 1.–2. krs yhteensä 2 kertaa.
Aloita seuraavalla kerroksella varren joustin kaavion A mukaan. Kaavio toistetaan yhdellä kerroksella 4 kertaa. Neulo joustinneuletta kaavion mukaan yhteensä 12 kerrosta.
Kaavio A kirjoitettuna
*1 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, 2 n, 2 ot, 2 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, 1 n*. Toista * – * 4 kertaa.
Jatka neulomista kaavion B mukaan. Kaavio toistetaan kerroksella neljä kertaa. Voit neuloa pienet palmikonkierrot joko apupuikon avulla tai suoraan puikolta.
Huom! Tässä osiossa kaikki oikeat silmukat neulotaan takareunasta, myös palmikonkiertojen oikeat silmukat.
Kaavio B kirjoitettuna
1. krs *1 n, 2 x pvn, 1 n, 2 ot, 1 n, 2 x pon, 1 n.* Toista * – * 4 kertaa
2. krs *2 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, 1 n, 2 ot, 1 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, 2 n*. Toista * – * 4 kertaa.
3. krs *2 n, 2 x pvn, 2 ot, 2 x pon, 2 n*. Toista * – * 4 kertaa.
4. krs *3 n, 1 ot, 1 n, 4 ot, 1 n, 1 ot, 3 n*. Toista * – * 4 kertaa.
5. krs *3 n, 2 x pvn, 2 x pon, 3 n*. Toista * – * 4 kertaa.
6. krs *4 n, 1 ot, 1 n, 2 ot, 1 n, 1 ot, 4 n*. Toista *– * 4 kertaa.
7. krs *4 n, pvn, 2 ot, pon, 4 n*. Toista * – * 4 kertaa.
8. krs *5 n, 4 ot, 5 n*. Toista * – * 4 kertaa.
9. krs *5 n, pvn, pon, 5 n*. Toista * – * 4 kertaa.
10. krs *6 n, 2 ot, 6 n*. Toista * – * 4 kertaa.
11. krs *6 n, pvo, 6 n*. Toista * – * 4 kertaa.
Kun olet neulonut kaavion B 1.–11. kerroksen, neulo kaksi kerrosta sileää nurjaa kaikilla silmukoilla.
Jatka kaavion C mukaan. Kaavio toistetaan kerroksella 2 kertaa. Huom! Tässä osiossa oikeat
silmukat neulotaan palmikonkierroissa normaalisti etureunasta.
Kaavio C kirjoitettuna
1. krs *13 n, poo, 13 n*. Toista * – *.
2. krs *12 n, poo, pvo, 12 n *. Toista * – *.
3. krs *11 n, pon, 2 n, pvn, 11 n*. Toista * – *.
4. krs *10 n, poo, 4 o, pvo, 10 n.* Toista * – *.
5. krs *9 n, pon, 6 n, pvn, 9 n*. Toista * – *.
6. krs *8 n, poo, 8 o, pvo, 8 n*. Toista * – *.
7. krs *7 n, pon, 10 n, pvn, 7 n*. Toista * – *.
8. krs *6 n, poo, 12 o, pvo, 6 n*. Toista * – *.
9. krs *5 n, pon, 14 n, pvn, 5 n*. Toista * – *.
10. krs *4 n, poo, 16 o, pvo, 4 n*. Toista * – *.
11. krs *3 n, pon, 18 n, pvn, 3 n*. Toista * – *.
12. krs *2 n, poo, 20 o, pvo, 2 n*. Toista * – *.
13. krs *1 n, pon, 22 n, pvn, 1 n*. Toista * – *.
14. krs *poo, 24 o, pvo*. Toista * – *.
15. krs *1 ot, 26 n, 1 ot*. Toista * – *.
16. krs *1 ot, 26 o, 1 ot*. Toista * – *.
17. krs Kuten 15. krs.
KANTAPÄÄ
Poimi kerroksen alusta puikolle yksi uusi silmukka kiertäen ja neulo se oikein. Neulo sitten 1 ot, 26 o, 1 ot ja poimi vielä yksi uusi silmukka kiertäen puikolle ja neulo se oikein. Puikolla on nyt 30 neulottua silmukkaa, joilla neulotaan kantalappu. Loput 28 silmukkaa (jalkapöydät silmukat) jäävät odottamaan.
Käännä työ.
1. krs (NP) 2 n, 26 o, 2 n.
2. krs (OP) 28 o.
Toista 1.–2. kerrosta yhteensä 13 kertaa ja sen jälkeen neulo vielä kerran 1. krs.
Neulo kantapohja:
1. krs (OP) 19 o, knk, käännä työ.
2. krs (NP) 9 o, 2 o yht, käännä työ.
3. krs (OP) 9 o, knk, käännä työ.
Toista 2.–3. kerrosta, kunnes kantapohjan reunoilta loppuvat kavennettavat silmukat. Viimeiseksi neulottava kerros on nurjan puolen kerros.
Jalkaterän aloitus:
Seuraava krs Neulo kantapään 10 s oikein. Poimikantalapun reunasta 15 uutta silmukkaa siten, että poimit puikolle reunimmaisen silmukan molemmat jalat (tarvittaessa kiertäen) ja neulo ne oikein. Kantalapun reunaan muodostuu kaunis silmukkalinja toiseksi reunimmaisista silmukoista. Neulo jalkapohjan 28 silmukkaa oikein. Poimi myös kantalapun toisesta reunasta 15 uutta silmukkaa. Neulo vielä 5 s oikein. Olet nyt kerroksen vaihtumiskohdassa jalkapöydän keskellä.
[Työssä on yhteensä 68 silmukkaa.]
Seuraavaksi neulotaan kiilakavennukset ja aloitetaan jalkapöydän silmukoilla neulominen kaavion D mukaan.
Valmistelukrs 20 o, am, neulo kaavion 1. krs, am, 20 o.
1. krs Neulo oikein, kunnes jäljellä on kaksi silmukkaa ennen silmukkamerkkiä, 2 o yht, sm, neulo kaavion 2. krs, sm, knk, neulo kerros loppuun oikein. [2 s kavennettu].
2. krs Neulo oikein silmukkamerkkiin asti, sm, neulo kaavion 3. krs, sm, neulo kerros loppuun oikein.
Toista 1.–2. kerrosta siirtyen kaaviossa aina seuraavalle kerrokselle, kunnes olet neulonut kavennukset
kuusi kertaa. Työssä on taas 56 s.
Jatka neuloen jalkapohjan silmukoilla sileää oikeaa ja jalkapöydän silmukoilla silmukkamerkkien välissä kaavion mukaan, kunnes olet neulonut kaavion kaikki kerrokset.
Kaavio D kirjoitettuna
1. krs pvn, 24 n, pon.
2. krs 1 n, pvo, 22 o, poo, 1 n.
3. krs 1 n, 1 ot, pvn, 20 n, pon, 1 ot, 1 n.
4. krs 1 n, 1 ot, 1 n, pvo, 18 o, poo, 1 n, 1 ot, 1 n.
5. krs 1 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, pvn, 16 n, pon, 1 ot, 1 n, 1 ot, 1 n.
6. krs 1 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, 1 n, pvo, 14 o, poo, 1 n, 1 ot, 1 n, 1 ot, 1 n.
7. krs *1 n, 1 ot* x 3, pvn, 12 n, pon, *1 ot, 1 n* x 3.
8. krs *1 n , 1 ot* x 3, 1 n, pvo, 10 o, poo, *1 n, 1 ot* x 3, 1 n.
9. krs *1 n, 1 ot* x 4, pvn, 8 n, pon, *1 ot, 1 n* x 4.
10. krs *1 n, 1 ot* x 4, 1 n, pvo, 6 o, poo, *1 n, 1 ot* x 4, 1 n.
11. krs *1 n, 1 ot* x 5, pvn, 4 n, pon, *1 ot, 1 n* x 5.
12. krs *1 n, 1 ot *x 5, 1 n, pvo, 2 o, poo, *1 n, 1 ot* x 5, 1 n.
13. krs *1 n, 1 ot* x 6, pvn, pon, *1 ot, 1 n * x 6.
14. krs *1 n, 1 ot* x 6, 1 n, pvo, *1 n, 1 ot* x 6, 1 n.
Jatka neulomalla jalkapohjan silmukoilla sileää oikeaa ja neulo silmukkamerkkien välissä jalkapöydän silmukoilla kaavion E mukaan.
Huom! Tässä osiossa kaikki palmikonkiertojen oikeat silmukat neulotaan taas takareunasta.
Huom! Tässä osiossa voit vaikuttaa valmiin sukan kokoon.
Koko 36–37 Neulo kaavion 1.–13. kerros normaalisti.
Koko 38 Toista kaavion 1. krs 6 kertaa ennen kuin jatkat kaavion 2.–13. kerroksen neulomista normaalisti.
Koko 39–40 Toista kaavion 1. krs 10 kertaa ennen kuin jatkat kaavion 2.–13. kerroksen neulomista normaalisti.
Kaavio E kirjoitettuna
1. krs *1 n, 1 ot* x 6, 4 n, *1 ot, 1 n* x 6.
2. krs 1 n, 1 ot, pon x 5, 4 n, pnv x 5, 1 ot, 1 n.
3. krs 1 n, 2 ot, *1 n, 1 ot* x 4, 6 n, *1 ot, 1 n* x 4, 2 ot, 1 n.
4. krs 1 n, pon x 5, 6 n, pvn x 5, 1 n.
5. krs *1 n, 1 ot* x 5, 8 n, *1 ot, 1 n *x 5.
6. krs 1 n, 1 ot, pon x 4, 8 n, pvn x 4, 1 ot, 1 n.
7. krs 1 n, 2 ot, *1 n, 1 ot* x 3, 10 n, *1 ot, 1 n*x 3, 2 ot, 1 n.
8. krs 1 n, pon x 4, 10 n, pvn x 4, 1 n.
9. krs *1 n, 1 ot* x 4, 12 n, *1 ot, 1 n* x 4.
10. krs 1 n, 1 ot, pon x 3, 12 n, pvn x 3, 1 ot, 1 n.
11. krs 1 n, 2 ot, *1 n, 1 ot* x 2, 14 n, *1 ot, 1 n* x 2, 2 ot, 1 n.
12. krs 1 n, pon x 3, 14 n, pvn x 3, 1 n.
13. krs *1 n, 1 ot* x 3, 16 n, *1 ot, 1 n* x 3
Jatka neulomalla jalkapohjan silmukoilla sileää oikeaa ja silmukkamerkkien välissä jalkapöydän
silmukoilla kaavion F mukaan.
Kaavio F kirjoitettuna
1. krs *1 n, 1 ot *x 3, 7 n, poo, 6 n, *1 n, 1 ot* x 3, 1 n.
2. krs *1 n, 1 ot * x 3, 6 n, poo, pvo, 6 n, *1 ot, 1 n* x 3.
3. krs *1 n, 1 ot* x 3, 5 n, poo, 2 o, pvo, 4 n, *1 n, 1 ot* x 3, 1 n.
4. krs *1 n, 1 ot* x 3, 4 n, poo, 4 o, pvo, 4 n, *1 ot, 1 n* x 3.
5. krs *1 n, 1 ot* x 3, 3 n, poo, 6 o, pvo, 2 n, *1 n, 1 ot* x 3, 1 n.
6. krs *1 n, 1 ot* x 3, 2 n, poo, 8 o, pvo, 2 n, *1 ot, 1 n*x 3.
7. krs *1 n, 1 ot *x 3, 1 n, poo, 10 o, pvo, *1 n, 1 ot* x 3, 1 n.
8. krs *1 n, 1 ot *x 3, poo, 12 o, pvo, *1 ot, 1 n *x 3.
9. krs *1 n, 1 ot *x 2, 1 n, poo, 14 o, pvo, *1 n, 1 ot *x 2, 1 n.
10. krs *1 n, 1 ot* x 2, poo, 16 o, pvo, *1 ot, 1 n* x 2.
11. krs 1 n, 1 ot, 1 n, poo, 18 o, pvo, 1 n, 1 ot, 1 n.
12. krs 1 n, 1 ot, poo, 20 o, pvo, 1 ot, 1 n.
13. krs 1 n, poo, 22 o, pvo, 1 n.
14. krs poo, 24 o, pvo
KÄRKIKAVENNUKSET
1. krs Neulo oikein, kunnes jäljellä on 3 s ennen silmukkamerkkiä, 2 o yht, 1 o, sm, 1 o, knk, neulo oikein, kunnes jäljellä on 3 s ennen silmukkamerkkiä, 2 o yht, 1 o, sm, 1 o, knk, neulo kerros loppuun oikein.
[4 s kavennettu.]
2. krs Välikerros ilman kavennuksia, neulo kaikki silmukat oikein.
Toista 1.–2. kerros yhteensä kuusi kertaa ja neulo sitten kavennukset joka kerroksella kolme kertaa.
Työssä on nyt 20 s. Neulo oikein ensimmäiseen silmukkamerkkiin asti, poista merkki. Katkaise lanka, mutta jätä reilusti häntää. Jaa silmukat kahdelle puikolle (toiselle puikolle jalkapöydän, toiselle jalkapohjan silmukat) ja silmukoi kärki neulan avulla umpeen.
VIIMEISTELY
Päättele langanpäät huolellisesti. Kastele sukat kauttaaltaan lämpimässä vedessä, puristele mahdollisimman kuivaksi pyyhkeen avulla ja anna kuivua sukkablokkien päällä tai tasossa muotoon aseteltuina


Ohjeen kopiointi ja kaupallinen valmistus on kielletty.
Ohje on julkaistu alunperin Taito-lehden nettisivuilla.


Mitä pidit ohjeesta?
Kerro mielipiteesi ohjeesta valitsemalla 1-5 tähteä.
KOMMENTTEJA JA KESKUSTELUA