Elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas

Yhteisöt ovat elävän perinnön sydän. Elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas on tarkoitettu yhteisöille toiminnan ideointiin, suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Ratas voi auttaa erilaisia yhteisöjä tunnistamaan merkityksellistä elävää perintöä, olla apuna toiminnan sisältöjen suunnittelemisessa ja ohjata elävän perinnön vaalimisen prosessia alusta loppuun.

Elävän perinnön kehittämisen ratas

Elävän perinnön rattaan käyttövoima on yhteiskehittäminen, jossa ideoidaan ja suunnitellaan toimintaa yhdessä. Se on tavoitteellista toimintaa, jossa toimintatavat ja tavoitteet muotoillaan elävän perinnön yhteisöissä. Toiminnan kehittämiseen otetaan mukaan mahdollisia yhteistyökumppaneita, perinteen harjoittajia ja muita toimijoita. Yhteiskehittämiseen on olemassa menetelmiä ja työkaluja, jotka voivat olla avuksi prosessissa.

Rattaan vaiheet osoittavat miten monenlaista osaamista ja ymmärtämistä perinteiden ylläpitämisessä tarvitaan ja voidaan käyttää. Yhteiskehittämisessä erilaiset näkökulmat otetaan käyttöön, yhteiseksi hyväksi. Kaikkien osallistujien kokemuksia, tietoja ja taitoja tarvitaan.

Elävän perinnön yhteiskehittämisen rattaassa on viisi kohtaa: tunnistaminen, valitseminen, tutkiminen, suunnitteleminen ja toteuttaminen. Yhteiskehittämisen voi aloittaa mistä tahansa rattaan kohdasta tai keskittyä yhteen kohtaan. Jos käynnistetään uusi prosessi, on luontevaa aloittaa tunnistamisesta. Jokaisessa kohdassa on kysymyksiä pohdittavaksi. Pohdinnoista voi syntyä uusia ideoita, toimintaa tai käytäntöjä. Uusia kysymyksiä voi tehdä omaan hankkeen tarpeiden mukaan.

Yhteiskehittämisen rattaan muoto on saanut inspiraationsa elävän kulttuuriperinnön kestävän kehityksen kompassista. Rattaan viisi vaihetta perustuvat Taitoliiton käsityöperinnön kummitoiminnassa saatuihin kokemuksiin elävän perinnön toiminnan yhteiskehittämisestä. Ratas toimii erityisesti yhdessä suunnittelemisen ja yhdessä toimimisen työvälineenä.

Ratas on työkalu elävän perinnön luomiseen, uudistamiseen, ylläpitämiseen ja välittämiseen. Yhteiskehittämisen ratas pyöräyttää elävän perinnön liikkeelle.


Tunnistaminen

elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas

Tunnistaminen on elävän perinnön näkemistä, kuulemista ja havaitsemista omassa elinympäristössä. Elävä perintö on läsnä ihmisten arjessa, se voi olla tekemistä, toimintaa tai olemassaolevia hyviä käytäntöjä. Elävän perinnön ja sen yhteisöjen tunnistaminen on perusta perinteen ylläpitämiselle. Merkityksellisen elävän perinnön tunnistamiseen voi päästä kiinni keskustelemalla siitä, mikä tekeminen ja mitkä tavat ovat yhteisössä tärkeitä. Mikä on yhteisöön juurtunutta elävää perintöä ja miten se on muuttunut ajan mukana?

Perinteen tunnistamisessa voi olla myös kyse uinuvan perinteen herättämisestä uuteen kukoistukseen. Mitä tapahtumaa, toimintaa tai tekemistä on kaivattu? Mistä lapsuuden tekemisistä on hyviä muistikuvia? Mitä aikaisemmat sukupolvet ovat kertoneet tekemisistään? Uinuvia perinteitä voi tunnistaa esimerkiksi museoiden kokoelmista, kirjallisesta ja kuvallisesta aineistosta, tarinoista ja suullisesta perinteestä.

Elävä perintö voi elää monenlaisessa tekemisessä ja yhteisöissä. Perinteitä ylläpidetään esimerkiksi järjestöissä, oppilaitoksissa, harrastuksissa, muistiorganisaatioissa, suvuissa ja perheissä. Mitä perinneyhteisöjä omassa elinpiirissänne on? Mitä perinteitä itse vaalitte ja ylläpidätte?

Tunnistaminen on ensimmäinen askel siihen, että elävää perintöä voidaan tietoisesti ylläpitää, vaalia ja uudistaa.  Jotta tämä on mahdollista, on myös yhteisön osaamisen, tietojen, taitojen ja kokemuksien sekä toimintaympäristön mahdollisuuksien tunnistaminen tärkeää.

Tunnistamisessa ymmärretään mitä elävää perintöä omassa elinympäristössä on.


Valitseminen

elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas

Valitseminen tarkoittaa elävän perinnön toiminnan kohteen nimeämistä.  Kun kohde valitaan, siinä samalla tarkastellaan sitä, mikä kohteessa on olennaista ja perinteen ydintä.

Elävän perinnön kohteen valitseminen on myös yhteisön toimintamahdollisuuksien pohtimista. Kun valintoja tehdään yhdessä, yhteisöllä on yhteinen käsitys siitä, mitä ollaan kehittämässä. Kohteen valinnalla ennakoidaan minkälainen toiminta on ajankohtaista, tärkeää ja arvokasta yhteisölle ja sen sidosryhmille juuri nyt.

Valitsemisvaiheessa huomio kiinnitetään elävän perinnön sisältöihin. Mikä tekee perinteestä sen mitä se on? Onko perinteen kannalta olennaista yhteisö, tekemisen tapa, toiminnan muoto, käytännöt, tarinat – tai ihan joku muu asia? Mikä elävä perintö on yhteisölle merkityksellistä? Perinteen ytimen löytäminen auttaa myös kohdentamaan resursseja sen ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Valitsemisessa tehdään arvovalintoja ja eettisiä päätöksiä: millä tavalla perinnettä on hyvä vaalia ja ylläpitää? Perinnetyön sisältö valitaan niin, että se sekä sopii valittuun kohteeseen että vastaa yhteisön arvoja. Silloin yhteisö voi sitoutua perinteen ylläpitämiseen ja vaalimiseen. Yhteisöissä on monenlaista osaamista, kokemuksia ja tietoa, jotka voidaan ottaa perinnetyön käyttöön. Valitsemisessa voi miettiä miten yhteisön osaaminen saadaan parhaiten esille, ja mitkä ovat asioita, joissa osaamista, tietämystä ja kokemuksia on vielä hankittava lisää.

Valitseminen nostaa yhteisölle merkityksellisen elävän perinnön vaalimisen ja ylläpitämisen kohteeksi.


Tutkiminen

elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas

Tutkiminen tarkoittaa sitä, että selvitetään valitun elävän perinnön kohteen olemusta, taustoja ja millä tavoin se ilmenee. Tutkiminen on sekä faktojen että kokemuksellisen ja elämyksellisen tiedon kartuttamista. Faktatietoa voi olla muistiorganisaatioiden tai keräilijöiden kokoelmissa, arkistoissa, kirjallisuudessa ja myös perinteen taitajilla. Koska elävä perintö elää toiminnassa, jota tehdään tässä ajassa, on sen tutkiminen myös toiminnallista ja osallistuvaa. Kokemustietoa on karttunut elävän perinnön harjoittajille, ja sitä voi kerätä lisää itse kokeilemalla ja tekemällä.

Perinneyhteisöissä on tietoa, kokemuksia ja näkemyksiä perinteen vaalimisen ja ylläpitämisen tavoista.  Tutkiminen voi tarkoittaa yhteisön tai taitajien osaamisen selvittämistä ja kartoittamista. Tutkimalla voi saada ideoita samantapaisia asioita tekeviltä muilta yhteisöiltä. Kumppanien tai vertaisten toiminnan tutkiminen voi avata uusia ajatuksia perinnön ylläpitämisestä. Muiden tekemisestä voi saada virikkeitä oman toiminnan sisältöön ja organisointiin. Myös oman yhteisön historiasta voi nousta ideoita toteutettaviksi.

Elävän perinnön tutkimisen keskiössä ovat perinnettä harjoittavien yhteisöjen näkemykset perinteestä ja sen merkityksestä. Perinteen tutkiminen voi lisätä yhteisön itseymmärrystä sekä avaa ja syventää sen merkitystä.

Tutkiminen on avain elävän perinnön harjoittajien, toiminnan ja tulosten ymmärtämiseen.


Suunnitteleminen

elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas

Suunnitteleminen on elävän perinnön toiminnan muotoilemista käytännöiksi, jotka konkretisoivat miten elävää perintöä vaalitaan ja ylläpidetään. Suunnitteluvaiheessa otetaan käyttöön elävän perinnön kohteesta tutkittuja asioita. On hyvä ottaa huomioon toimintaa säätelevät reunaehdot, kuten toimintaympäristö ja yhteisön resurssit.

Suunnittelemisessa yhteisö ideoi toimintaa valitun elävän perinnön kohteelle. Suunnitteleminen on pohja toiminnalle: mitä ryhdytään tekemään. Mikä olisi paras tapa tuoda esille juuri tätä elävää perintöä? Rakennetaanko vaikkapa näyttely vai tehdäänkö tapahtuma? Entä ketkä olisivat hyviä kumppaneita? Suunnittelemisen tulos voi olla esimerkiksi tapahtuma, työpaja, näyttely, tuote, konsertti, performanssi tai eri asioiden yhdistelmä.  Lähtökohtana voi olla olemassa oleva toiminta, sen uusi versio tai kokonaan uusi toimintatapa. Ideoinnissa voi käyttää apuna elävän perinnön työkaluja ja yhteiskehittämisen menetelmiä (esim. https://innokyla.fi/fi/tyokalut).

Suunnitteluvaiheessa on hyvä miettiä elävän perinnön toiminnan kokonaisuutta: mitä erilaisia osia ja toimintaa siihen liittyy, tai voi liittyä? Minkälaisia sisältöjä toimintaan voisi vielä kehittää? Miten elävästä perinnöstä ja toiminnasta kerrotaan niille, jotka eivät vielä ole mukana?  Toiminnan kokonaisuuden suunnittelussa on kyse tuotteistamisesta ja toiminnan jatkuvuuden hahmottamisesta.

Suunnitteluvaiheessa elävän perinnön toiminnalle rakennetaan raami, joka ohjaa ja suuntaa toimintaa.  Suunnitelmassa otetaan huomioon yhteisön tavoitteet ja resurssit sekä toiminnan jatkuvuus.

Suunnittelulla varmistetaan elävän perinnön juurtuminen yhteisöön.


Toteuttaminen

elävän perinnön yhteiskehittämisen ratas

Toteuttaminen on elävän perinnön työtä käytännössä. Toteuttamista varten voi tehdä suunnitelman, jossa on mietitty tavoitteet, resurssit ja rajoitteet. Suunnitelman luonteeseen kuuluu se, että se muotoutuu toteuttamisvaiheessa.

Toteuttamista varten voi laatia aikataulun pitkän ja lyhyen aikavälin toimintaa sekä yksittäistä tapahtumaa varten. Aikataulu on samalla tekemisen tavoitteiden täsmentämistä ja vaiheiden hahmottamista: mitä vaiheita tarvitaan, jotta tavoite saavutetaan? Aikataulutus liittyy toiminnan jatkuvuuden varmistamiseen.

Toteuttamiseen tarvitaan resursseja, jotka tarkoittavat ihmisten lisäksi aikaa, rahaa ja fyysisiä tiloja. Resurssit kytkeytyvät usein toisiinsa: tila määrittää mitä on mahdollista tehdä; kun on riittävästi ihmisiä tekemässä asioita, saada tehdyksi toimivia sisältöjä. Vastuun jakaminen tarkoittaa, että kullakin on sopivasti tekemistä ja resurssit sen toteuttamiseen.

Toteuttamisen aikana tehdään havaintoja ja kerätään kokemuksia, joilla toimintaa kehitetään ja tuotetaan uusia sisältöjä. Tarvitaanko lisää tai uutta tunnistamista, tutkimista, kohdentamista, suunnittelemista ja toimintaa? Kun toimintaa arvioidaan ja kerätään palautetta, tarkastellaan elävän perinnön työn kokonaisuutta. Miten perinne uudistuu, kehittyy ja muuttuu toiminnassa?

Toteuttaminen ylläpitää elävää perintöä.