Pitkiä pellavia -näyttely 1.4.–21.9.2023

Sarka-museon uusi näyttely kertoo pellavakuidun matkasta pellolta langaksi

Moni meistä on joskus ”jäänyt loukkuun” tai ihaillut ”pellavapäitä” ajattelematta lainkaan sinikukkaista kuitukasvia, josta esivanhempamme ovat valmistaneet tekstiilinsä vuosituhansia.
Pellavasta on valmistettu paidat, pyyhkeet ja lakanat. Sen käsittely on rytmittänyt yhteisöjen elämää vuoden kierron aikana ja prosessi on jättänyt jälkensä myös kieleemme.

Suomen maatalousmuseon Saran uusi näyttely Pitkiä pellavia kertoo pellavan käsittelyn eri vaiheista. Pellava on vanhimpia kankaan valmistukseen käytettyjä kuitukasveja. Ensimmäiset merkit sen viljelystä viittaavat jo pronssikaudelle, noin 1500–500 eaa. Pellava yhdistetään edelleen laatuun, kestävyyteen sekä ylellisyyteen, mutta harva nykyihminen kuitenkaan tuntee sen valmistusprosessia kuitukasvista langaksi.

Pitkiä pellavia-näyttely on tehty yhteistyössä Neliömetri pellavaa-hankkeen kanssa, joka on käynnissä 2022–2023. Projektin tavoitteena on innostaa ihmisiä tutustumaan pellavakuidun matkaan siemenen kylvämisestä korjuuseen ja kuidun työstämiseen asti. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Taitoliitto, Maa- ja kotitalousnaiset, Proagria sekä Suomen maatalousmuseo Sarka.

Toimintaan voi osallistua kuka tahansa, jolla on käytettävissä vähintään neliön viljelyala. Pellavaa voi viljellä vaikkapa kaupunkipalstan kasvilaatikossa, takapihalla tai isompana alana pellolla. Vuonna 2022 keskityttiin pellavan viljelyyn ja vuonna 2023 on vuorossa pellavan työstäminen kuiduksi ja tekstiiliksi.

Neliömetri pellavaa -hankkeen tavoitteena on vanhojen perinnetietojen ja -taitojen ylläpitäminen. Pellavan kasvatuksen ja käsittelyprosessin tunteminen lisää ymmärrystä kestävän kehityksen merkityksestä sekä saa arvostamaan pellavaa materiaalina uudella tavalla.

Pitkiä pellavia-näyttely tutustuttaa pellavan alkuperään, historiaan ja tuotantoon sekä kuidun käsittelyn kulttuuriperintöön.

Pitkiä pellavia-näyttely on esillä Sarka-museon Aulagalleriassa 1.4.–21.9.2023.
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

Lisätietoja näyttelystä:
Maileena Vaajoensuu
näyttelyamanuenssi
maileena.vaajoensuu@sarka.fi
p. 02 7637 7016