Punonnan tapahtumapäivä Suomen käsityön museolla 7.5.

Pärekorin reunavanteen punontaa.

Taitoliitto järjestää 7.5. yhteistyössä Suomen käsityön museon kanssa museolla kaksi punontateemaista tapahtumaa.

Punojien tapaaminen Suomen käsityön museolla 7.5.2024 klo 13–15

Tule mukaan Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttelyn yhteydessä järjestettävään punojien tapaamiseen! Tapaaminen on suunnattu aktiivisille punonnan harrastajille, punonnan opettajille ja ohjaajille, punontataitelijoille ja yrittäjille.

Tapaamisen aluksi pääsee tutustumaan Hanneriina Moisseisen Ommeltuja sarjakuvia -näyttelyn maailmaan museolehtori Margarita Rosselló Ramónin kanssa. Näyttelyssä erittäin henkilökohtaisetkin tarinat kietoutuvat sarjakuvaruudukoihin niin piirtäen, maalaten kuin ommellen. Tämän jälkeen Taitoliiton kehittämispäällikkö Kikka Jelisejeff esittelee Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttelyn, jossa on esillä yli 100 koria Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Puolasta ja Slovakiasta. Lisäksi museolla on esillä omatoimisesti tutkittavana näyttely Kaukolan naisen kansallispuvun vaiheista vuosien varrelta ja tietenkin rakastettu perusnäyttely, joka sulkeutuu kesän 2024 jälkeen, jonka jälkeen aloitetaan uuden perusnäyttelyn rakentaminen. 

Näyttelykierroksen jälkeen pääset jakamaan kokemuksiasi ja ideoitasi muiden punojien kanssa yhteisessä keskustelussa. Tapaamisessa on kahvitarjoilu, jota varten pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan etukäteen. Ilmoittaudu tästä linkistä.

Tapaamisen järjestävät yhteistyössä Taitoliitto ja Suomen käsityön museo.

Tule mukaan edistämään yhteistä käsityökulttuuria ja inspiroitumaan!


Käsityön äärellä -keskustelu 7.5. klo 17.30–19 Suomen käsityön museolla

Punottuja koreja näyttelyssä.

Keskustelun aluksi tutustutaan Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttelyyn ja kuullaan muutamia tarinoita näyttelyssä olevista koreista. Yhteisen keskustelun aikana puhutaan taidosta ja sen ylläpitämisestä sekä toimenpiteistä korinpunontaan liittyen. Mukana keskustelemassa on muun muassa Kankaanpääläinen pärekoppamestari Jorma Kallio, Museoviraston erikoisasiantuntija Leena Marsio, joka kertoo elävän perinnön työstä käsitöiden näkökulmasta sekä Taitoliiton kehittämispäällikkö Kikka Jelisejeff, joka on kuratoinut näyttelyn.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Käsityön äärellä keskustelutilaisuuden järjestävät yhteistyössä Taitoliitto, Museovirasto ja Käsityörinki.

Suomen käsityön museo

Kauppakatu 25, Jyväskylä
www.craftmuseum.fi