Maton päiden viimeistely

Maton päiden solmiminen.
49 Arviota
6 Kommenttia

Maton päiden huolittelu suunnitellaan mahdollisimman tarkkaan ennen kutomista. Näin tiedetään millaiset hapsut tai päärmeenvarat tarvitaan.

Suunnittele ennakkoon

  • varaa hapsuja varten enemmän lointa jos haluat kierretyt tai palmikoidut hapsut.

Valinta eri mahdollisuuksien välillä tehdään maton ominaisuuksien, paksuuden, jäykkyyden, tiheyden ja halutun ulkonäön  perusteella. Maton käyttö on myös viimeistelyyn vaikuttava tekijä. Jos matto on kudottu molemmin puolin käytettäväksi, ei tehdä viimeistelyllä siitä yksipuolista. Hyvä viimeistely ikään kuin vaatettaa maton.

Erilaisia maton päiden viimeistelytapoja

1. Kankurinsolmu eli merimiessolmu
Tee kahdella loimilangalla vastakkaiset kaksi solmua. Maton pää solmitaan yleensä ensin kankurisolmuilla ja sitten jatketaan muita viimeistelytapoja.
2. Tavallinen hapsu
Yhdistä kaksi vierekkäistä kankurinsolmua hevosenhäntäsolmulla. Maton päät voidaan koristella myös useammalla solmurivillä. Solmurivistä tulee kauniimpi kun lankaniput ovat paksumpia (lisälankoja).
3. Kierretty hapsu
Ota kaksi viereistä nippua ja kierrä molemmat samaan suuntaan ja tee hevosenhäntäsolmu päähän. Tupsu kiertyy. Lisälangat voivat olla muutakin materiaalia.

Maton päiden solmiminen.
Solmi ensin kankurinsolmulla.
Maton hapsujen kiertäminen.
Maton hapsujen kiertäminen.
Maton hapsujen kiertäminen.


4. Palmikoitu hapsu
Kolmella palmikoimisen voit tehdä edellä mainituin lisälangoin ja päättää hevosenhäntäsolmulla.
5. Solmittu reuna
Solmi reuna ensin kankurinsolmuilla ja sitten teet uudelleen kankurinsolmuja ja kuljetat hapsua kolmen solmun verran toiseen reunaan päin ja jätät sitten
pois. Toisessa päässä palmikoi loppunippu. Tämän palmikon käännät käytössä maton alle. Leikkaa solminnasta poisjätetyt langat pois.
6. Kanttaus
Vahvan pään mattoon saa kanttaamalla sen erillisellä nauhalla tai kankaalla. Ensin loimilangat solmitaan kankurinsolmuilla. Hapsut voi ommella kalalangalla tiiviiksi nipuksi niin päärmekantin ompelu on helpompaa. Päärmekantti ommellaan vahvalla rullalangalla käsin.

TÄGIT:

Mitä pidit ohjeesta?

Kerro mielipiteesi ohjeesta valitsemalla 1-5 tähteä.

KOMMENTTEJA JA KESKUSTELUA

Kerro mitä mieltä olit ohjeesta tai esitä kysymys. Lähettämäsi viesti tulee näkyviin tällä sivulla.
Vierailija
Pääosin pidin. Mutta kuvat kohdissa 1, 2, 4, 5, 6 helpottaisivat oppimista.
Vierailija
Pidin myös, mutta tosiaan, kuvat eri somiamisista selventäisivät paljon.
Vierailija
Kuvia eri vaihtiehdoista kaipaisin minäkin. Ja tähtiarvion piti olla 3 juuri kuvien puuttumisen takia, mutta sitähän ei pysty muuttamaan, jos sormi vilahtaa väärään kohtaan.
Vierailija
Kuvat eri vaiheista näihin ohjeisiin olisi tarpeellinen lisä.
Vierailija
Saisiko kaikista vaihtoehdoista kuvat konkretisoimaan hyviä ohjeita?
Vierailija
Riittävästi selkeää tietoa. Kiitos