Ekoprinttaus kasveilla

Ekoprinttaus kankaan kuviointia, kasveja irrotellaan kuvioidulta kankaalta.
137 Arviota
4 Kommenttia

Kasvien kauniit kuviot ja niistä irtoava väri voidaan siirtää kankaalle ekoprinttaukseksi kutsutulla tekniikalla.

Ekoprinttaustekniikassa kasvit levitetään kiinnitysaineilla käsitellylle kankaalle ja rullataan tiiviille rullalle, jota höyrytetään isossa höyrykattilassa tai vaikkapa mehumaijassa. Näin kasvien jälki siirtyy kankaalle. Ja valmiit kauniit kasvien muotokuviot, joskus selkeämpinä ja joskus epämääräisempinä. Väri voi yllättää tässäkin värjäystekniikassa, vihreä lehti tuskin näkyy kankaalla vihreänä, jälki on luultavasti ennemmin jotain ruskea tai keltaisen sävyistä. Ja tietenkin pohjakankaan väri vaikuttaa osaltaan lopputulokseen, niin kuin aina värjäyksessä.
Tekniikka on ns. kontaktivärjäystekniikka, väriaine koskettaa kangasta kasvin pinnan alueelta ja se saadaan siirtymään pysyvästi kankaalle. Myös nimitystä ekopainanta käytetään, se kuvastaakin hyvin sitä, miten kankaan kuvio painautuu kankaaseen vähän kankaanpainantaa muistuttaen. Tätä tekniikkaa voidaan käyttää myös esimerkiksi paperin kuviointiin.

Tarvikkeet

  • vaaleita puuvilla, pellava, silkki tai villakankaita
  • kasvien lehtiä: hyviä kasveja ekoprinttaukseen ovat maahumala, vadelma, mansikka, ruusun lehdet ja terälehdet, kehäkukan terälehtiä, japaninvaahtera, pähkinäpensas, värimintun kukinnot, eukalyptuksen lehdet
  • soijamaitoa
  • rautavettä ( pari grammaa rautavihtrilliä / litra vettä)
  • suojamuovi
  • sivellin
  • paksuja pyörökeppejä jotka mahtuvat hyörykattilaasi / mehumaijaan
  • mehumaija
  • alumiinifolio
  • kalalankaa tms.
  • vanhoja lakanoita apukankaiksi
  • suojakäsineet
Ekoprinttaus tarvikkeet ja työvälineet.

Mitkä kasvit soveltuvat ekoprinttaukseen?

Hyviä kasveja ekoprinttaukseen ovat maahumala, vadelma, mansikka, ruusun lehdet ja terälehdet, kehäkukan terälehtiä, japaninvaahtera, pähkinäpensas, värimintun kukinnot, eukalyptuksen lehdet.

Lopputulokseen ja väreihin voi vaikuttaa erilaisilla puretus- eli kiinnitysaineilla. Tällä videollamme kiinnittimenä on soijamaito ja kuvioitavana kankaana puuvillakangas.

Ekoprinttauskankaan esikäisttely soijamaidolla.

Kankaan esikäsittely

1. Pese kangas ja kuivata. Ekoprintattava kangas voi olla vain sen kokoinen että se mahtuu kepin päälle rullattuna mehumaijaan eli kepin pituus määrittelee kangassuikaleen leveyden.
2. Levitä kangas suojamuovin päälle ja sivele se märäksi soijamaidolla, anna kuivua.

Ekoprinttauskankaalle asetellaan kasvien lehtiä.

3. Päällystä pyörökepit foliolla.
4. Asettele apukangas pöydälle ja sen päälle värjättävä soijakäsitelty, kuivunut kangas.
5. Asettele kankaalle rautaveteen kasteltuja kasvien lehtiä haluamallasi tavalla. Lehden alapinta laitetaan kangasta vasten ja paksut lehtiruoteet kannattaa ohentaa veitsellä.

Ekoprinttauskangas ja kasvit peitetään suojakankaalla.

6. Aseta kasvien päälle vielä suojaksi pala apukangasta.

Ekoprinttauskankaat rullataan kepin ympärille.

7. Rullaa kangaspaketti pyörökepin ympärille tiukasti, voit myös sitoa paketin tiukasti.

Ekoprinttauskangasrullia höyrytyskattilassa.

Höyrykiinnitys

8. Asettele rullat mehumaijaan ja höyrytä vähintään 2 tuntia.
Anna rullien jäähtyä hetki ennen aukaisua.

Ekoprinttaus kankaan kuviointia, kasveja irrotellaan kuvioidulta kankaalta.

9. Poista kankaista kasvit ja anna tekeytyä vielä vähintään 1 viikko , että väri kiinnittyy pysyvästi.
10. Huuhtele ennen käyttöönottoa.

Ekoprintattua kangasta, jossa kasvien lehtikuvioita.
Kasvien lehtien kuviot siirtyvät kankaalle ekoprinttaamalla. Kankaan lisäksi ekoprinttaamalla voi kuvioita paperia.

Kuvat Kapina Oy.
Ohjeen kopiointi ja kaupallinen käyttö ei ole sallittu.

TÄGIT:

Mitä pidit ohjeesta?

Kerro mielipiteesi ohjeesta valitsemalla 1-5 tähteä.

KOMMENTTEJA JA KESKUSTELUA

Kerro mitä mieltä olit ohjeesta tai esitä kysymys. Lähettämäsi viesti tulee näkyviin tällä sivulla.
Vierailija
Voiko alunalla korvata soijan. Mietin värin öesun kestävyyttä
Vierailija
Upea idea
Vierailija
Kokeiluun
Vierailija
Selkeä ohje!