Työhyvinvointia käsityöstä

Kaipaatko ideoita henkilöstön virkistyspäiviin? Käsityöt lisäävät tunnetusti hyvinvointia ja sopivat siksi mainiosti työhyvinvointia ylläpitävän virkistyspäivän sisällöksi. Käsityöt aktivoivat aivoja ja kehittävät muun muassa ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta, joita molempia tarvitaan työelämässä päivittäin. Käsillä tekeminen rauhoittaa ja poistaa stressiä.

Aikuiset käsityön taiteen perusopetuksen opiskelijat tekevät ohjaajan johdolla töitä yhdessä pöydän ääressä.

Taito Pirkanmaa järjestää 3–4 tunnin työhyvinvointipajoja yrityksille ja yhteisöille ympäri vuoden eri puolilla Pirkanmaata. Kokoa ryhmäsi, varaa hetki yhteistä aikaa ja tuo ryhmä meille käsityön äärelle. Taitokeskusverkostomme palvelee laajasti Pirkanmaalla useassa eri kunnassa. Tulemme tarvittaessa myös asiakkaan omaan toimipisteeseen.

Olemme koonneet valmiiksi erilaisia sisältövaihtoehtoja, joista voitte valita teitä kiinnostavimman. Kuulemme mielellämme myös teidän toiveitanne – ammattilaisemme muokkaavat pajoja juuri teidän tarpeidenne mukaan.

Työhyvinvointipajan voimme laskuttaa tai maksun voi suorittaa taitokeskuksen kassaan käteisellä, pankkikortilla tai kulttuuri- ja virikeseteleillä. Maksuvälineinä käyvät Smartumin Kulttuurisetelit ja -kortti, RJ-Kuntoiluseteli Tyky+, Edenredin Virike ja ePassi Sportti&Kulttuuri. Palvelun voi maksaa kulttuurimaksuvälineellä kokonaan tai osittain, rahaa ei palauteta.

Työhyvinvointipajoja järjestetään jokaisessa taitokeskuksessamme. Jos kiinnostuit, voit laittaa meille yhteydenottopyynnön työhyvinvointipajoista ja laitamme sinulle tarjouksen pajoista.

Haluatko tietää asiasta lisää? Ota rohkeasti yhteyttä Titta Eräniitty, p. 050 413 2853 tai titta.eraniitty@taitopirkanmaa.fi.

Käsityöharrastaja tekee pöydän ääressä tuftaustyötä.

TYÖHYVINVOINTIA KÄSITYÖSTÄ

Pajamenetelmä
Toivottu pajan kesto
Toivottu sijainti